Porsche Macan on urheiluauto ja katumaasturi yhdessä paketissa. Ja kun puikoissa on Teknavin testikuski Risto Virtanen, saa maasturillakin pidettyä vähän hauskaa.
Tykkäsimme
- erinomaisista ajo-ominaisuuksista
- voimalinjastosta
Emme tykänneet
- takatiloista
- lisävarusteiden hinnoittelusta
Vuonna 2002 Porsche kohahdutti automaailmaa katumaasturi Cayennella. Se herätti Porsche-piireissä vankkaa vastustusta, sillä kyseessä oli kaikkea muuta kuin aito urheiluauto. Epäonnistuessaan se olisi saattanut turmella Porschen imagon, joten panokset olivat kovat. Riskinotto kuitenkin kannatti, koska Cayennesta tuli maailmanlaajuinen hittituote.
Nyt 12 vuotta myöhemmin Porsche jatkaa katumaasturimallistonsa laajentamista. Cayennen pikkuveli Macan asettuu mittojen puolesta samaan luokkaan muun muassa Mercedeksen GLK:n, BMW X3:n ja Audi Q5:n kanssa, ja Audin kanssa auto jakaa myös pohjalevyrakenteensa.
Kaksi kolmasosaa osista on kuitenkin Porschen omaa käsialaa – esimerkiksi nelivetojärjestelmä on kokonaan erilainen kuin Audissa. Merkittävimmät muutokset on tehty alustan rakenteeseen, minkä vuoksi ajokokemus on selvästi dynaamisempi kuin sisarmerkissä. Porsche väittääkin, että kyseessä on markkinoiden ensimmäinen urheilullinen katumaasturi.