VIDEO: Iina Kuustosen vinkit täydellisen iltapuvun valintaan
Näyttelijä Iina Kuustonen valmistautuu tämänvuotiseen Jussi-gaalaan teettämällä iltapuvun juhlaan. Huomenta Suomen lähetyksessä Kuustonen kertoi, mikä on hänelle iltapuvussa kaikkein tärkeintä.
Lukuisissa gaaloissa vierailleelle näyttelijä Iina Kuustoselle on selvää, mikä on iltapuvussa kaikkein tärkeintä. Persoonallisuuden säväyksen omaan asuunsa Kuustonen takaa sillä, että hän teettää iltapuvun gaalaan mittatilaustyönä muotisuunnittelija Mert Otsamolla.
– Se on minusta tärkeintä, että ne mekot näyttävät kantajaltaan, Kuustonen kertoo.
Näyttelijätär nauttii siitä, että silloin tällöin hänellä on lupa valita itse vaatteet ylleen suuren yleisön eteen.
– Näyttelijänä on aina itse duunissa roolivaatteissa eli aika harvoin itse saa päättää, että mitä on päällä töissä, niin se on myös sikäli ihanaa, että saa jonkun omannäköisen mekon, Kuustonen toteaa.
Kuustonen on itse näppärä käsistään ja nauttii käsitöiden tekemisestä, eikä hän karta edes ompelukoneen käyttöä – kärsivällisyys tähdellä ei tosin aina riitä aivan loppuun asti.
– Minulla ei riitä kärsivällisyys mihinkään kaavoihin tai ohjeisiin. Teen mieluummin viisi kertaa väärin ja opettelen siitä, Kuustonen hymyilee.
Iina Kuustonen ja Mert Otsamo työstävät pukua Jussi-gaalaan
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
12:28
Pikku-Huopalahden murhatutkinta etenee: Poliisi löysi tekopaikan läheltä aseen
-
12:27
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
12:16
Jussi Tapola sai huippupestin Sveitsistä
-
12:09
Kuva: Prinssi Harry saapui todistamaan kustantajajättiä vastaan lontoolaisoikeuteen
-
11:54
Prinssi Harry tekee historiaa – ensimmäinen merkittävä Britannian kuninkaallinen, joka todistaa oikeudessa yli sataan vuoteen
-
11:54
Vanhus ajeli päin seiniä ja punaisia – poliisilla täysi työ ikäihmisen pysäyttämisessä
-
11:33
Kalle Rovanperä vastasi kritiikkiin – selvitti arvostelua saanutta tekoaan Sardinian MM-rallissa: "Voisi aiheuttaa vaaratilanteen"
-
11:27
Milloin sää viimein lämpenee? Meteorologi: "Tämä viikko on kaikista kamalimman näköinen"
-
11:22
Syytöntä sivullista ammuttiin silmien väliin Kokkolassa keskellä kirkasta päivää – kahta syytetään murhasta
-
11:22
Suurin osa patovallia näyttää huuhtoutuneen pois – MTV seuraa sotaa
-
11:02
Love Island -villalle saapui heti miesvahvistusta! Vili, 21, kertoo, miten aikoo hurmata itseään kiinnostavan tyypin
-
11:01
Stora Enson muutosneuvottelut päätökseen: 50 irtisanotaan Anjalankoskella
-
11:01
"Wow, wow, wow!" – Silminnäkijä kuvasi, kuinka tulvavesi virtaa maantasolla Ukrainassa
-
10:58
Työnantaja siirsi kohun keskelle joutuneen demarivaikuttaja Tage Lindbergin syrjään päivittäisestä työstä
-
10:55
Porin oudon lapsikaappauksen taustat ovat selvinneet poliisille – "Kyllä meillä ihan hyvä käsitys on"
-
10:45
Ukrainalaisyllättäjä aikoi lopettaa uransa Venäjän hyökättyä – takoo nyt huimaa tulosta maalleen: "Paras tapa auttaa"
-
10:41
Ukrainan sisäministeriön neuvonantaja: Kahovkan padon tuho voi vaarantaa Zaporizhzhjan ydinvoimalan
-
10:35
Ostitko tämän pakastetuotteen Prismasta? Ei kannata syödä – erä vedetään myynnistä
-
10:33
Säteilyturvakeskus vakuuttaa: "Zaporizhzhjan reaktorit ovat turvallisessa tilassa" – huojentava viesti myös suomalaisille
-
10:23
Ukrainan presidentti jakoi paljonpuhuvan drone-videon: Näin vesi virtaa valtoimenaan tuhotun padon lävitse
-
Lataa lisää