Mainos

Video: Ensitreffit-Jouni tulevaisuudesta Marin kanssa: ”Olisin paikallisessa oluella"

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa avioituneet Mari ja Jouni pohtivat, miltä elämä mahtaa näyttää viiden vuoden kuluttua.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman viimeisessä, kymmenennessä jaksossa ensinäkemältä avioituneet parit tapaavat asiantuntijat ja ilmoittavat, aikovatko jatkaa yhdessä.

Ennen suurta päätöstä parit kuitenkin pohtivat, miltä heidän tulevaisuus mahdollisesti näyttää, mikäli he päättävät jatkaa yhdessä.

Mari ja Jouni pohtivat kameralle, missä mahtavat olla viiden vuoden kuluttua.

– Jos jatkamme yhdessä, niin viiden vuoden päästä voisin kuvitella olevani tuossa paikallisessa oluella pohtimassa elämää, Jouni nauraa.

– Miksi näin? Onko mennyt rouvaan hermot? Mari kyselee.

Mari tahtoo tietää, mitä tapahtuu, jos pari päättää, ettei jatkakaan yhdessä.

– Vaikea kuvitella, kun tähän on kuitenkin antanut kaikkensa tähän projektiin, Jouni miettii.

– Voisin olla siellä omalla pihalla lämmittelemässä saunaa, ja siellä olisi sitten joku pirkko pyörimässä kanssa, hän tuumailee.

Mari tiedustelee, eikö kuvaan kuulu yhtään lapsia, Jouni on kuitenkin jo nelikymppinen.

– Saattaisihan siinä joku olla vipeltämässä, mies miettii. 

Katso videolta esimakua kauden päätösjaksosta! 

Ensitreffit alttarilla -ohjelman päätösjakso AVAlla 3.11. klo 21! 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.