Video: Diktaattori Lukashenka tapasi sotilasjohtoa käsi siteessä – huhumylly terveyden ympärillä otti jo aiemmin kierroksia

Uutisklipit 1:04
Tuoreella videolla Lukashenkan vasemman käden ympärillä näkyy jonkinlainen sideharso.

Valko Venäjän diktaattorista Aljaksandr Lukashenkasta on julkaistu tuoretta videomateriaalia sen jälkeen, kun huhut hänen terveydentilansa ympärillä alkoivat levitä. Video presidentin ja maan sotilasjohdon välisestä tapaamisesta julkaistiin valtion hallinnassa olevan uutiskanavan Pul Pervogon kautta.

Tuoreella videolla Lukashenkan vasemman käden ympärillä näkyy jonkinlainen sideharso. Aivan videon alussa kuvakulma siirtyy nopeasti toiseen, jolloin presidentin käsi ei enää näy samasta kulmasta.

Lukashenka kertoi laittaneensa lauantaina maan asevoimat hälytystilaan kolmeksi päiväksi sen jälkeen, kun Brjanskin alueella Etelä-Venäjällä lähellä Ukrainan rajaa neljä venäläiskonetta oli ammuttu alas.

Edellisen kerran Lukashenka nähtiin tätä ennen julkisuudessa viime tiistaina. Tuolloin hän matkusti Moskovaan voitonpäivän juhlallisuuksiin.

Monet panivat merkille, että Lukashenka näytti juhlallisuuksissa väsyneeltä. Valko-Venäjän johtaja ei myöskään osallistunut Venäjän presidentin Vladimir Putinin isännöimälle lounaalle.

Venäläisen Kommersant-lehden toimittaja Andrei Kolesnikov kertoi, että Lukashenka näytti "huonovointiselta".

Opposition viestipalvelu Telegramin kanavalla kerrottiin Lukashenkan käyneen Minskin ulkopuolella lääkärikeskuksessa.

Jutun lähteet: STT, AFP, Reuters.

Lue myös:

    Uusimmat