Vettel arvosti Verstappenin käytöstä – "Näin tämä pitääkin hoitaa"

Ferrari-kuski Sebastian Vettel arvosti sitä, että Max Verstappen tuli heti hänen puheilleen Kiinan F1-kisan kolaroinnin jälkeen.

Vaikka aina näin ei käy, tällä kertaa Verstappen myönsi tehneensä virheen. Hän syöksyi aivan liian kaukaa ohitusyritykseen ja ajoi Vettelin kylkeen. Molemmat pääsivät jatkamaan, mutta taistelu kolmospaikasta vaihtui Verstappenin osalta viidenteen sijaan ja Vettelille tuloksena oli kahdeksas sija.

– Hän tuli heti luokseni, hän tajusi tehneensä virheen, Vettel kertoi kisan jälkeen.

Nelinkertainen maailmanmestari ja nuori rämäpää kävivät rakentavan keskustelun eikä Vettel käynyt samalla tavalla kierroksilla kuin joinain aiempina kertoina.

– Sanoin hänelle "katsohan, kisat ovat pitkiä ja sinä heitit palkintosijan hukkaan". Hän oli onnekas kun pääsi jatkamaan ja minä olin onnekas kun pääsin jatkamaan, mutta se oli tarpeetonta. Uskon, että hän tajusi. Hän oli aika tyyni ja tajusi mokanneensa, Vettel kertoi.

– Minulta kysyttiin, että onko tässä kyse iästä, mutta näin ei ole. Hän on ajanut monta kisaa. Arvostan sitä, että hän tuli heti luokseni. Sanoin hänelle, että näin asia pitääkin hoitaa, kasvotusten eikä median kautta tai raivoamalla.

Vielä katkerampaa koko tilanteesta teki se, että Vettel oli jo huomannut ohi menneen Daniel Ricciardon ja Verstappenin vauhdista, ettei hänen ole mitään järkeä taistella vastaan, kun Red Bullien vauhti oli niin paljon parempaa.

– Hän taisi saada huonon ulostulon ennen pitkää suoraa, muuten olin valmis päästämään hänet ohi. Hän ei ollutkaan siinä, joten silloin pysyn edellä. Annoin vähän tilaa ihan vain siksi, että jos hänellä menisi renkaat hieman lukkoon ja sitten ne menivätkin pahasti lukkoon. Ja sitten me osuimme, Vettel kertasi tilannetta.

Vettelin autoon tuli isoja vaurioita ja vaikka hän vaipui kahdeksanneksi, hän oli tyytyväinen että pääsi ylipäätään maaliin.


Lue myös:

    Uusimmat