Veronmaksajat: Kevennykset ja kiristykset menisivät päittäin

Monia palkansaajia kiinnostaa, mitä kokonaisveroasteelle käy, jos verouudistus menisi läpi ehdotuksen kaltaisena.

- Jos uudistus toteutetaan, siinä kevennykset ja kiristykset menevät päittäin. Tavallisen työssäkäyvän kansalaisen näkökulmasta palkasta jää hieman enemmän käteen, samoin palkankorotuksesta. Tuloa on siis hieman enemmän taskussa, mutta toisaalta kaupassa kaikki maksaa hieman enemmän, kommentoi työryhmän jäsen Teemu Lehtinen Veronmaksajain Keskusliitosta.

Lehtinen arvioi, että työryhmän verouudistusehdotus tulee menemään läpi pitkälti ehdotuksen kaltaisena.

- Näen tämän kokonaisuuden varsin maltillisena. Tämä on rauhallinen uudistus, jonka ei pitäisi aiheuttaa suuria väristyksiä millään taholla. Tässä on maltillista höyläystä ja viilausta esimerkiksi asuntolainan korkovähennyksiin ja kotitalousvähennyksiin ja toisaalta sitten rakenteen muutosta työnteosta kulutuksen suuntaan. Tämä on varsin vahva peruste verokeskustelulle, Lehtinen jatkaa.

Asuntolainojen korkovähennystä työryhmä perustelee Lehtisen mukaan sillä, että omistusasumiseen liittyy nykyään monia eri verohuojennuksia. Näin ollen korkovähennyksessä on viilauksen varaa.

- Toivottavasti yleinen pelko siitä, että korkovähennykset poistuisivat pikaisesti, katoaa ehdotuksen myötä, koska työryhmäkään ei sitä suositellut. Työryhmä suositteli sen sijaan, että ensi vaalikaudella korkovähennyksiä viilattaisiin maltillisesti 80 prosenttiin nykyisestä.

Keskusjärjestöt ja puolueet ottavat kantaa työryhmän esitykseen ensi vuoden alussa.

- Me Veronmaksajain Keskusliitossa tulemme jatkokäsittelemään ehdotusta samoin kuin eri puolueet ja muut keskusjärjestöt ja otamme siihen kantaa alkuvuonna.

Lue myös:

    Uusimmat