Veridopingia hiihtouransa aikana käyttänyt Algo Kärp on kertonut toimintansa kovista vaikutuksista hänen mielenterveyteensä.
Kärp paljasti vuonna 2019 käyttäneensä veridopingia hiihtotulostensa parantamiseksi. Kärp kertoi asiasta Seefeldin MM-kisoja ravisuttaneen dopingskandaalin yhteydessä.
LUE MYÖS: Skandaali paisuu! Jo kolmas virolaishiihtäjä myönsi veridopingin – "Rikon tällä kaikki ihmissuhteeni"
Kärp palasi viiden vuoden takaiseen paljastukseensa virolaisen ERR-sivuston haastattelussa. Kärp ei hätyytellyt hiihtouransa aikana kärkisijoja, joten hän ajautui kokeilemaan veridopingia.
– Minä olin omistautunut huippu-urheilulle vuosien ajan ja tulokset olivat median silmissä huonoja tai keskivertoja. Halusin itsekin parempia tuloksia, Kärp kertoo.
– Halusin myös todistaa perheelleni, että perheestä erossa oleminen niin pitkään oli sen arvoista. Ennen kuin esikoiseni täytti viisi, en ollut kotona yhtenäkään syntymäpäivänä. En janonnut rikkauksia tai kuuluisuutta, mutta halusin todistaa itselleni ja perheelleni, hän jatkaa.

