Venäläishävittäjillä ei mitään syytä Suomen ilmatilaloukkaukseen – tutkinta lopetettiin yhteistyöhaluttomuuden vuoksi: "Pyyntöön ei ole odotettavissa vastausta"

Idästä tulleet venäläishävittäjät koukkasivat loivasti Suomenlahdella Suomen aluevesirajan yli heinäkuussa, selviää Suomenlahden merivartioston julki tulleesta esitutkintamateriaalista.

Tutkinnassa ei selvinnyt mitään sellaista syytä, joka olisi pakottanut venäläiskoneet alueloukkauksen aiheuttaneelle reitille. Tapahtumapaikalla oli hyvä lentosää ja lentoliikenne oli normaalia.

Kaksi Su-27-venäläishävittäjää viipyi 55 sekuntia Suomen ilmatilassa Porvoon edustalla. Koneet lensivät enimmillään noin 600 metrin syvyydessä Suomen alueella yhteensä 9,6 kilometriä, kunnes poistuivat takaisin kansainväliselle alueelle.

Alueloukkaus on rikos, joka pitää tutkia

Esitutkinnan mukaan venäläiset ovat olleet haluttomia selvittelemään ilmatilaloukkauksia.

Tutkinta lopetettiin tutkinnanjohtajan esityksestä syyttäjän määräyksellä. Syynä oli se, että tutkinnan jatkaminen olisi kallista, eikä sillä todennäköisesti päästäisi puusta pitkään.

Alueloukkaus vieraan valtion sotilaan tai esimerkiksi ilma-aluksen päällikön tekemänä on Suomessa rikos ja siksi alueloukkauksista tehdään aina esitutkinta, vaikka tutkinnan lopputulos hävittäjien osalta olisi jo etukäteen selvä.

Tässä tapauksessa tutkinnan vaikeutta perusteltiin sillä, että ilma-alusten päälliköiden henkilöllisyyttä ei ole saatu tutkinnassa selvitettyä. Henkilöllisyyksien selvittäminen ja henkilöiden kuuleminen edellyttäisivät oikeusapupyyntöä ilma-alukset omistavalle valtiolle.

– Asian luonne ja aiemmat kokemukset huomioiden tällaiseen oikeusapupyyntöön ei ole odotettavissa vastausta, esitutkintamateriaalissa todetaan.

Lue myös:

    Uusimmat