Venäläinen hakkeriryhmä tunkeutui Saksan ministeriöihin – Samaa ryhmää syytetty myös Yhdysvaltain vaalihakkeroinnista

Näistä iskuista Yhdysvallat syyttää venäläishakkereita 1:35

Venäläinen hakkeriryhmä on onnistunut tunkeutumaan Saksan ulkoministeriöön ja puolustusministeriöön. Hakkerit ovat myös saaneet haltuunsa tietoja ministeriöiden järjestelmistä. Iskut huomattiin jo joulukuussa, mutta saksalaismedia kertoi tapauksesta tänään.

Läntiset turvallisuusasiantuntijat ovat jäljittäneet ryhmän. Kyseessä on APT28 -niminen ryhmä, joka tunnetaan myös nimellä Fancy Bear. Samaa hakkerirymää epäillään myös Yhdysvaltain demokraattipuolueen kansallisen komitean tiedostoihin murtautumisesta Yhdysvaltain presidentinvaalien alla. Toinen tunnettu tapaus on Saksan parlamentin alahuoneen tietomurto vuonna 2015.

Kaksi venäläistiedustelun hakkeriryhmää

Epäilyt Yhdysvaltain demokraattien tietoihin tunkeutumisesta heräsivät vuonna 2016.

Demokraattien kansallinen komitea DNC antoi järjestelmänsä Crowd Strike -nimisen tietoturvayhtiön tutkittavaksi. Crowd Strike löysi järjestelmästä kahden tunkeutujan jäljet. Hakkeriryhmät tunnetaan nimillä Fancy Bear ja Cozy Bear.

Fancy Bearin tiedetään olevan läheisessä yhteydessä Venäjän armeijan tiedusteluorganisaatio GRU:hun. Cozy Bear puolestaan toimii lähellä Venäjän turvallisuuspalvelua FSB:tä.

Molemmilla on vuosien historia iskuista Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.

Cozy Bear on viime vuosina tunkeutunut mm. Pentagoniin ja amerikkalaisiin tutkimuslaitoksiin.

Fancy Bearin lista on pidempi: Saksan parlamentti vuonna 2014, Ranskan televisio, Valkoinen talo ja Nato vuonna 2015 sekä kansainvälinen antidopingtoimikunta Wada, joka hakkeroitiin vuonna 2016.

Trump pilkkasi "tiedustelua"

DNS:n tapauksessa motiivina pidetään vaikuttamista Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Presidentti Trump on avoimesti pilkannut demokraattien tiedusteluraportteja. Hän on mm. twiiteissään puhunut "niinsanoituista" venäläishakkereista ja Yhdysvaltain "tiedustelusta"  - lainausmerkeissä.

Lue myös:

    Uusimmat