Venäjän viisumivapaus rasittaisi rajavalvontaa

EU:n ja Venäjän välinen viisumivapaus kuormittaisi huomattavasti Suomen rajoja. Ulkoministeriön passi- ja viisumiyksikön päällikön sijainen Vesa Häkkinen arvioi, että valvonnan paine siirtyisi viisumien myöntämisestä raja-asemille. Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) kiirehti Venäjän viisumivapautta STT:n haastattelussa.

- Jos muutos tapahtuisi kerralla, en edes uskalla ajatella miltä jonot rajalla näyttäisivät, Häkkinen tuumii.

Ulkoministeriössä ei ole tehty laskelmia viisumivapauden vaikutuksesta matkustajamääriin. Selvää on, että se lisäisi rajan ylittämistä. Esimerkiksi Viron ja Suomen välinen matkailu suorastaan räjähti viisumien poistuttua 1990-luvun lopussa.

- Luulen, että varsinkin suomalaisten matkailu lisääntyisi huomattavasti. Spontaani matkailu lisääntyi, kun viisumia ei enää tarvitsisi hankkia.

EU:n ja Venäjän viisumivapaudella on kuitenkin vielä pitkä tie kuljettavana. Kehitys on vakaata, esimerkiksi viime kesäkuussa astui voimaan viisumihelpotussopimus. Rajanylitystä eivät kuitenkaan rajoita pelkät viisumit. Suomen ja Venäjän välinen raja on EU:n ulkoraja, joten EU:n sisärajojen tapaista täysin vapaata ylittämisestä ei tulisi.

Viisumi seuloo maahan yrittäjiä

Suomi myönsi venäläisille viime vuonna noin 600 000 viisumia ja määrä on kasvussa. Hakemuksista hylätään alle prosentti. Alhaiseen hylkäämistiheyteen vaikuttaa se, etteivät kaikki maahan haluavat edes yritä hakea viisumia.

- Noin prosentin verran hylätään sellaisten ihmisten hakemuksia, joita ei syystä tai toisesta haluta Schengen-alueelle, eikä siis Suomeenkaan. Luultavaa on, että viisumimenettelyllä karsitaan näitä hakijoita. Jos viisumi poistuisi, he heitä pyrkisi paljon enemmän, Häkkinen selvittää.

Myös Venäjän rajavalvonnan tehokkuus epäilyttää. Maan rajat entisiin neuvostotasavaltoihin vuotavat. Jos viisumipakko poistuisi, esimerkiksi Kaukasian kautta Venäjällä tulleet pyrkisivät hanakammin Suomen rajan yli.

- Turvapaikkamatkailu Venäjän kautta Schengen-alueelle lisääntyisi. Paine rajalla kasvaisi, Häkkinen tiivistää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat