Bensiinin hinta on ollut kevään aikana nousussa muun muassa venäläisen öljyn laatuongelmien vuoksi.
Ongelmien arvioidaan vaikuttavan hintaan vielä muutamien viikkojen ajan. Kesällä taas bensiinin hintaan vaikuttavat lomakausi ja siihen liittyvä matkustelu.
GlobalPetrolPrices.com-sivuston mukaan bensiinin hinta on Suomessa noussut parikymmentä senttiä litralta maaliskuun puolivälin jälkeen. Polttoaine.net-sivusto puolestaan kertoo, että 95E10-laadun keskihinta Suomessa oli perjantaina 1,605 euroa litralta.
Venäjältä tuotavan öljyn laatuongelmat ovat vaikuttaneet laajasti öljytuotteiden hintoihin Euroopassa. Useat Euroopan maat keskeyttivät runsas kuukausi sitten Druzhba-putken kautta kulkevan öljyn vastaanottamisen laatuongelmien vuoksi.
– Se on pienentänyt Euroopan öljyntuotantoa. Aika monet isot jalostamot ovat olleet kokonaan tai osittain pois tuotannosta, kertoo kaupallinen johtaja Timo Jokinen North European Oil Tradesta. Yhtiö toimittaa polttonesteitä useille pohjoismaisille huoltamoketjuille.
Öljyssä on ollut liikaa kloridia
Druzhba-putken heikkolaatuinen öljy on venäläisen Transneft-yhtiön mukaan peräisin lähinnä muutamilta pieniltä öljyntuottajilta.
Öljyssä on ollut liikaa orgaanista kloridia, joka voi aiheuttaa korroosiovaurioita jalostamoilla. Uutistoimisto Tass kertoi huhtikuussa, että öljyn turmeltumista epäillään tahalliseksi ja asiasta on aloitettu rikostutkinta.
– Ei ole varmuutta, onko se sabotaasia vai onko se jokin Jokinen operointivirhe. Kyse on merkittävistä määristä raakaöljyä, sanoo.
Venäläisen öljyn laatuongelmat ovat koskettaneet ennen kaikkea eurooppalaisia öljynjalostamoita. Jokisen mukaan ne vaikuttavat polttonesteiden hintaan Suomessa vielä muutamien viikkojen ajan. Hän pitää kuitenkin epätodennäköisenä, että hinnat enää nousisivat ainakaan kovin jyrkästi.
