Venäjän liikenneministeri myöntää: Pakotteet ovat aiheuttaneet vakavia ongelmia: "Ovat rikkoneet käytännössä kaiken logistiikan maassamme”
Venäjän liikenneministeri Vitaly Savelyev kertoi lauantaina vierailullaan vierailullaan Astrakhanin alueella, että Venäjälle asetetut pakotteet ovat aiheuttaneet vakavia logistisia ongelmia.
Venäläistä uutistoimisto Tassia siteeraten asiasta uutisoi muun muassa The New York Times.
– Venäjälle asetetut sanktiot ovat rikkoneet käytännössä kaiken logistiikan maassamme, Savelyev sanoi viitaten kuljetuskäytäviin.
Savelyevin kommentti on poikkeuksellisen rehellinen. Pääosin Venäjän johto on pyrkinyt vähättelemään pakotteiden vaikutusta.
Länsimaat ovat pakotteillaan vaikeuttaneet ja pysäyttäneet toimitusketjuja. Pakotteet koskevat niin maa-, meri- kuin ilmaliikennettäkin. Monet kansainväliset toimijat kuten maailman suurin merirahdin kuljettaja Maersk Line ja kuljetusyhtiö DHL ovat itse päättäneet keskeyttää toimintansa Venäjällä.
Lisäksi länsimaiden vientikiellot vaikeuttavat kuljetuskaluston huoltoa ja venäläisen teollisuuden toimintamahdollisuuksia.
Savelyevin mukaan Venäjä pyrkii etsimään korvaavia käytäviä saadakseen tuotteensa markkinoille. Yksi tälläinen reitti voisi olla hänen mukaansa Kansainvälinen INSTC-liikennekäytävä, joka yhdistää Intian Keski-Aasian maihin sekä Venäjään ja Eurooppaan.
The New York Times kertoo, että aiemmin myös Venäjän keskuspankin johtaja Elvira Nabiullina on varoittanut maan johtoa pakotteiden teollisuudelle aiheuttamista vakavista ongelmista.
– Tällä hetkellä ongelmaa ei ehkä vielä tunneta niin voimakkaasti, koska meillä on vielä varastoja, mutta näemme, että pakotteita kiristetään melkein joka päivä. Ajanjakso, jonka teollisuutemme pärjää varastoilla, on rajallinen, hänen kerrotaan arvioineen.
Uusimmat
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:30
Juuri nyt: Vihreiden Virta puhuu puoluevaltuustossa
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
Lataa lisää