Tulli: Kuuden pidätetyn huvialuksen taustalla mahdollisesti pakotelistoille kuuluvia tahoja

Tulli pysäytti viikonloppuna EU-pakotteiden alaisia tuotteita Vaalimaalla – mistä oli kyse? 22:19
Katso yllä oleva video: Tulli pysäytti viime huhtikuussa EU-pakotteiden alaisia tuotteita Vaalimaalla – tästä jutussa on kyse.

Tulli on selvittänyt kuuden huvialuksen taustalla olevan mahdollisesti EU:n Venäjä-pakotelistoille kuuluvia tahoja tai henkilöitä. Tulli kertoo tiedotteessa siirtäneensä nämä kuusi huvialusta ulosottoviranomaisille.

Tulli pidätti maaliskuussa yhteensä 21 huvialusta pakotteisiin liittyvää jatkoselvitystä varten. Lisäksi Tulli ilmoitti tuolloin yhden huvialuksen heti ulosottoviranomaisille.

Viisi huvialusta on Tullin perjantaisen tiedotteen mukaan vapautettu ja muiden osalta selvitykset jatkuvat.

– Olemme tehneet tiivistä kansainvälistä yhteistyötä eri tahojen kanssa huvialusten omistussuhteiden selvittämiseksi. Joidenkin taustalla on erilaisia peitejärjestelyjä, joiden selvittäminen on vaativaa ja vie aikaa, sanoi Tullin valvontaosaston johtaja Sami Rakshit tiedotteessa.

STT ei perjantaina tavoittanut Rakshitia kommentoimaan asiaa.

Yksi veneistä mahdollisesti ex-presidentti Medvedevin

Tulli on aiemmin kertonut, että pidätettyjen 21 huvialuksen epäillään kuuluneen esimerkiksi pakotteiden kohteena oleville oligarkeille. Jos omistussuhteet varmistuvat, siirtyvät huvialukset ulosottoviranomaisten jäädytettäviksi, sanoi Tulli tuolloin.

Ulosottoviranomaiset tekevät niille luovutetusta omaisuudesta oman selvityksensä. Selvityksen perusteella ulosottoviranomainen tekee omaisuuden jäädyttämisestä päätökset ja mahdolliset tarvittavat toimenpiteet.

Maaliskuun lopulla STT kertoi, että ulosottoviranomainen oli ottanut väliaikaiseen takavarikkoon muun muassa Princess 85 MY -veneen ja viisi muuta vastaavaa arvovenettä. Ne oli asiakirjojen mukaan sijoitettu venetelakan tai venehuollon päätoimialakseen merkinneisiin yhtiöihin Kotkaan ja Loviisaan.

Helsingin Sanomat kertoi maaliskuun alussa, että EU:n pakotelistalla olevan Venäjän entisen presidentin ja pääministerin, nykyisen turvallisuusneuvoston varapuheenjohtajan Dmitri Medvedevin hallinnassa väitetysti ollut Princess-mallinen luksusvene oli paikannettu Kotkaan talvisäilytyshallin viereen.

EU on asettanut Venäjälle ja Valko-Venäjälle laajoja pakotteita Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan vuoksi.

Kuuluuko tämä ökyjahti Venäjän presidentille? MTV Uutiset kurkisti Kotkan venesäilöön, josta löytyy Suomen puhutuin vene 3:06
Kuuluuko tämä ökyjahti Venäjän presidentille? MTV Uutiset kurkisti Kotkan venesäilöön, josta löytyy Suomen puhutuin vene.

Lue myös:

    Uusimmat