Venäläinen SU-24-kone loukkasi ilmatilaa lyhyesti Gotlannin itäpuolella, kertoi Ruotsin puolustusvoimat.
Venäläinen sotilaskone loukkasi Ruotsin ilmatilaa perjantaina, kertoi Ruotsin puolustusvoimat uutistoimisto TT:lle lauantaina.
Ilmatilaloukkaus tapahtui Gotlannin itäpuolella, kertoi puolustusvoimien viestintäjohtaja Therese Fagerstedt.
Ruotsin puolustusvoimat yritti saada yhteyden Su-24-hävittäjään mutta ei saanut vastausta. Kaksi ruotsalaista Jas-konetta kävi venäläiskoneen lähellä. Loukkaus oli kestoltaan lyhyt.
– Venäjän toiminta ei ole hyväksyttävää ja osoittaa kunnioituksen puutetta alueellista koskemattomuuttamme kohtaan. Seurasimme koneen koko reittiä ja olimme paikalla puuttuaksemme asiaan, Ilmavoimien komentaja Jonas Wikman sanoi lausunnossaan.
Suomen rajavartiolaitos kertoi perjantaina, että neljän venäläiskoneen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa Loviisan edustalla maanantaina.
Rajavartiolaitoksen mukaan syvimmillään loukkaus ulottui 2,5 kilometriä Suomen puolelle. Alueloukkauksesta epäillään neljän venäläiskoneen osastoa, johon on kuulunut kaksi pommikonetta ja kaksi hävittäjää. Alueloukkauksen tutkintaa jatketaan tulevalla viikolla.
Puolustuspolitiikan asiantuntija: Ei sattumaa
Venäjän tekemät ilmatilaloukkaukset eivät johdu huolimattomuudesta tai sattumasta, arvioi puolustuspolitiikan asiantuntija Robert Dalsjö Ruotsin kokonaismaanpuolustuksen tutkimuslaitoksesta (FOI).
