Venäjän dopingpanna kumottiin – yleisurheilussa tehtiin päätös jatkosta

Antti Pihlakoski kertoo yleisurheilun Venäjä-päätöksistä – ärähtää KOK:lle: "Kosiskelee takaisin" 9:36
Antti Pihlakoski kertoo yleisurheilun Venäjä-päätöksistä – ärähtää KOK:lle: "Kosiskelee takaisin."

Venäjän dopingpanna yleisurheilussa raukeaa, mutta venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat eivät toistaiseksi pääse kansainvälisiin yleisurheilukilpailuihin. Kansainvälisen yleisurheiluliiton puheenjohtaja Sebastian Coe kertoi asiasta torstaina Monacossa.

Venäläisurheilijat eivät ole saaneet osallistua kansainvälisiin yleisurheilukilpailuihin Venäjän käynnistettyä sodan Ukrainassa viime vuonna. Sitä ennen Venäjän yleisurheilijat saivat kilpailla kansainvälisissä yleisurheilukisoissa tarkat antidopingehdot täyttäessään vain ilman maatunnuksia rangaistuksena Venäjän valtiojohtoisesta dopingohjelmasta. Kansainvälinen yleisurheiluliitto oli ainoana kansainvälisenä urheilujärjestönä kieltänyt vuodesta 2015 lähtien maatunnukset venäläisurheilijoilta.

Venäläisten dopingrangaistus on Kansainvälisen yleisurheiluliiton tuoreella päätöksellä rauennut. Venäläiset ja valkovenäläiset urheilijat pysyvät kuitenkin Kansainvälisen yleisurheiluliiton päätöksellä toistaiseksi poissa kansainvälisistä kilpailuista Ukrainan sodan jatkuessa.

Transnaiset eivät saa osallistua naisten sarjoihin

Kansainvälinen yleisurheiluliitto päätti myös, että transnaiset eivät saa osallistua yleisurheilun kansainvälisissä kilpailuissa naisten sarjoihin testosteronitasoistaan riippumatta. Päätös astuu voimaan 31. maaliskuuta.

Kielto koskee Sebastian Coen mukaan transsukupuolisia urheilijoita, jotka ovat käyneet läpi miestyypillisen murrosiän. Päätöstä ohjasi hänen mukaansa halu suojella naisten sarjaa.

Lisäksi WA alentaa testosteronirajaa naisten sarjoissa kilpailevilta urheilijoilta, joilla on sukupuolikromosomiin liittyvä poikkeavuus. Uusi raja on 2,5 nanomoolia litrassa, kun aiemmin raja oli 5. 

Urheilijan täytyy pysyä uuden rajan alla kahden vuoden ajan saadakseen kilpailuluvan naisten sarjoihin.

Lue myös:

    Uusimmat