Venäjän aluevesillä lähellä Suomen rajaa havaittiin viime viikolla räjähdyksiä – seismologi: "Lähtökohtaisesti ei mitään poikkeavaa"

Suomenlahdella havaittiin torstaina 20. lokakuuta neljä Venäjän aluevesillä tapahtunutta räjähdystä. Räjähdykset tapahtuivat noin 40 kilometriä Viipurista lounaaseen, noin 30 kilometriä Suomen rajalta.

Helsingin yliopiston seismologian instituutin Suomen lähialueiden seismisistä havainnoista kokoaman päivittäisraportin mukaan räjähdyksistä ensimmäinen havaittiin kello 12.35 ja viimeinen kello 18.33.

Venäläinen Channel 47 uutisoi havainnoista seismologian instituutin raporttiin pohjautuen jo perjantaina. Instituutin automaattisen mittausjärjestelmän mukaan kyseessä on räjäytys tai sortuma.

– Havaitsimme analyysitoimintamme yhteydessä räjähdyksiä kyseisellä alueella. Siinä oikeastaan on meillä oleva tieto, kertoo Helsingin yliopiston seismologi Jari Kortström.

– Räjähdyksistä pienimmät olivat voimakkuudeltaan 1,3 magnitudia ja suurin 1,8 magnitudia. Voisi arvioida karkeasti, että sellaisen räjähdyksen voisi saada aikaan 50–100 kiloa dynamiittia.

Seismologin mukaan merialueilla havaitaan jatkuvasti räjähdyksiä monista syistä.

– Kyseiseltä alueelta ei ole pitkään aikaan tullut havaintoja, mutta toisaalta, se ei ole sinänsä poikkeuksellinen paikka. Kyseiset räjähdykset eivät kooltaankaan poikkea sellaisesta toiminnasta, jota havaitaan merialueilla, oli kyse sitten sotilasräjäytyksistä tai muusta teollisesta toiminnasta, Kortström sanoo.

– Melkeinpä viikoittain meidän raporteista löytyy havaintoja, että jossain päin Suomenlahtea on jostain syystä räjäytelty.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Helsingin yliopiston seismologian instituutti, kartta 201022
Räjähdykset Suomenlahdella tallentuivat Helsingin yliopiston seismologian instituutin seismologisia aaltoja havainnoivaan mittariin. Kartassa neljä räjähdystä ovat vasemmanpuoleinen sinisten täplien rypäs. Kuva: Helsingin yliopiston seismologian instituutti

"Emme me voi millään tietää, kuka on räjähdyksien takana"

Jari Kortström mainitsee esimerkkinä viime vuosina Helsingin Vuosaaren edustalla tehdyt räjäytykset, jotka ovat liittyneet sataman tai laivaväylien syventämiseen. Nuo räjäytykset ovat olleet voimakkuudeltaan samansuuruisia kuin viime viikon räjähdykset Viipurin edustalla.

– Kyse voi olla rakennustöihinkin liittyvistä räjähdyksistä. Tai jos jossain on sotaharjoitukset merialueella ja siellä räjäytetään vaikkapa syvyyspommeja, ne näkyvät yhtälailla samankokoisina raporteissamme, seismologi toteaa.

– Ei näissä viime torstain havainnoissa ole mitään sellaista erityispiirrettä, että niissä olisi kyse mistään erityisestä. Mutta emme me voi millään tietää, kuka on räjäytyksien takana tai minkä takia niitä on tehty.

Kortström kertoo yllättyneensä tietyllä tavalla siitä, että Suomenlahden räjähdykset nousivat uutisaiheeksi.

– Kyllähän Venäjän aluevesiltä on vuosien mittaan räjähdyksiä havaittu. Ei tässä ollut lähtökohtaisesti mitään poikkeavaa.

Lue myös:

    Uusimmat