Kaasuvuoto loppunut Nord Stream 1 -putkessakin

Tällaisia ilmastovaikutuksia Nord Stream -vuodolla on:"Vastaa suunnilleen Suomen vuotuisia metaanipäästöjä" 1:34
Katso myös: Tällaisia ilmastovaikutuksia Nord Stream -vuodolla on: "Vastaa suunnilleen Suomen vuotuisia metaanipäästöjä".

Nord Stream 1 -putken kaasuvuoto on päättynyt, kertoo muun muassa Ruotsin yleisradioyhtiö SVT. Tanskan viranomaisten mukaan putken paine on vakaa.

Lauantaina kerrottiin Nord Stream 2 -putken vuodon päättyneen. Tiedottajan mukaan vedenpaine oli jotakuinkin sulkenut putken niin, että sen sisällä oleva kaasu ei pääse ulos. Tiedottajan mukaan putkessa on yhä kaasua, mutta sitä ei tiedetä, kuinka paljon kaasua on.

Viranomaisten mukaan Nord Stream 1 -putken vuoro oli kakkosputken vuotoa voimakkaampaa. Putkien vuotokohdat sijaitsevat Ruotsin ja Tanskan merialueilla. 

Perjantaisessa raportissaan YK:n turvallisuusneuvostolle valtiot totesivat, että vuodot aiheutuivat räjähdyksistä. Vedenalaisten räjähdysten voimakkuus oli 2,1–2,3 Richterin asteikolla, mikä vastaa useiden satojen kilojen räjähdyspanoksen räjäyttämistä, raportissa sanottiin.

Ruotsin yleisradio SVT kertoi tuoreeltaan tiistaina, että sekä Ruotsin että Tanskan seismologiset keskukset rekisteröivät maanantaina Itämerellä kaksi voimakasta vedenalaista räjähdystä alueella, jolla kaasuvuodot tapahtuivat.

Eilen kerrottiin, että Nord Stream -kaasuputkien vaurioita Itämerellä päästään tutkimaan todennäköisesti tänään. Asiasta kertoi Tanskan ulkoministeriön valtiosihteeri Jesper Möller Sorensen Helsingin turvallisuusfoorumissa. Asiaa tutkii EU:n alainen kolmen maan kansainvälinen tutkimusryhmä, jossa ovat Suomen ulkoministeriön mukaan mukana Tanska, Ruotsi ja Saksa.

Lue myös:

    Uusimmat