Venäjä lopetti pelastustoimet romahtaneen rakennuksen raunioilla – kuolleita löytyi 39

Kymmenkuinen vauva löytyi elossa Venäjällä romahtaneen kerrostalon raunioista 0:53
Uudenvuoden ihme: Magnitogorskin kerrostalon raunioista löytyi elossa pieni Igor-vauva.

Pelastustyöt räjähdyksen osin romahduttaman rakennuksen raunioilla lopetettiin Venäjän Magnitogorskissa torstaina illalla.

Raunioista löydettiin yhteensä 39 ruumista, joista lähes kaikki oli torstaina tunnistettu.
Viranomaisten mukaan enempää ruumiita ei uskota enää löytyvän.

Pelastustöihin osallistui lähes 900 ihmistä lähes 30 asteen pakkasessa. Raunioista onnistuttiin pelastamaan yhteensä kuusi ihmistä. Kaikkien turmasta selvinneiden tila on viranomaistietojen mukaan vakaa.

Pelastettujen joukossa on kaksi lasta. Tiistaina raunioista löytyi elossa 10 kuukauden ikäinen poikavauva, jonka selviytymistä viranomaiset ovat kutsuneet uudenvuoden ihmeeksi. Terveysministeriö on kertonut pojan toipuvan koettelemuksestaan sairaalassa Moskovassa.

Myös pojan äiti selvisi romahduksesta hengissä.

Kaasuräjähdykset tavallisia Venäjällä

10-kerroksinen rakennus romahti osittain ilmeisesti kaasuräjähdyksessä varhain maanantaina. Neuvostoaikaisessa rakennuksessa asui noin 1 100 ihmistä, ja räjähdyksessä tuhoutui yli 30 asuntoa. Kymmeniä ihmisiä on jäänyt kodittomiksi.

Silminnäkijät ovat kertoneet räjähdyksen aiheuttaneen liekkiaallon ja olleen niin voimakas, että läheisten rakennusten ikkunoita rikkoutui.

Romahtamattomien asuntojen asukkaat ovat tänään saaneet käydä kodeissaan noutamassa omaisuuttaan. Paikalliset viranomaiset ovat luvanneet taloudellista apua sekä loukkaantuneille että kuolleiden omaisille, ja myös kotinsa menettäneet saavat sekä rahaa että uuden asunnon.

Tapahtumasta on aloitettu tutkinta, mutta tutkijat eivät usko räjähdyksen olleen tahallinen. Kaasujärähdykset ovat Venäjällä melko tavallisia, sillä infrastruktuuri on monin paikoin peräisin Neuvostoliiton ajalta ja turvallisuusmääräykset on usein tapana sivuuttaa.

Magnitogorsk sijaitsee noin 1 700 kilometriä Moskovasta itään. Kaupungissa asuu yli 400 000 ihmistä. 

Lue myös:

    Uusimmat