Venäjällä on alkanut kansanäänestys perustuslakimuutoksesta, joka mahdollistaisi maan nykyisen presidentin Vladimir Putinin asettumisen uudelleen ehdolle presidentinvaaleissa 2024.
Venäjän nykyisen perustuslain mukaan yksi henkilö voi olla presidenttinä vain kaksi peräkkäistä kuusivuotista kautta.
Muutokset perustuslakiin on jo hyväksytty Venäjän parlamentissa ja perustuslakituomioistuimessa, joten kansanäänestys ei ole muodollisesti välttämätön.
– Äänestys taitaa olla suurempi poliittinen arvovaltakysymys kuin aavistimmekaan, niin pakkomielteisesti Putin tuntuu sitä ajavan, arvioi vanhempi tutkija Jussi Lassila Ulkopoliittisesta instituutista STT:lle kesäkuun alussa.
110 miljoonaa äänioikeutettua
Putin pani hankkeen perustuslain uudistamisesta alulle linjapuheessaan tammikuun puolivälissä. Aluksi näytti siltä, etteivät uudistukset vaikuta Putinin väistymiseen presidentin paikalta viimeisen virkakauden päätteeksi vuonna 2024. Maaliskuussa duuman käsittelyssä kuitenkin hyväksyttiin ehdotus, jonka mukaan nykyisen presidentin virkakausien määrä nollataan.
Varsinainen äänestyspäivä on 1. heinäkuuta, mutta koronapandemian vuoksi vaalihuoneistot on avattu ennakkoäänestämistä varten. Äänestyspaikoilla on tarjolla äänestäjille kasvomaskeja sekä käsidesiä.
Äänioikeutettuja on 110 miljoonaa kymmenellä eri aikavyöhykkeellä aina Tyynenmeren rannalta Petropavlovsk-Kamtshatkista Itämerelle sijaitsevaan Kaliningradiin asti. Äänestys oli alkujaan tarkoitus pitää 22. huhtikuuta, mutta sitä siirrettiin kesään koronapandemian vuoksi.
