Venäjä voi romahtaa nopeasti ja yllättäen, arvioi tutkija – Putinin on määriteltävä "voitto" uudelleen

Putinille satelee nyt kritiikkiä kotimaassa aivan uudella tavalla:"Täytyy ymmärtää, että on mahdotonta päihittää Ukraina" 2:54
Katso video: Putinille satelee nyt kritiikkiä kotimaassa aivan uudella tavalla

Brittiläisen Venäjä-tuntijan Keir Gilesin mukaan Ukrainan sodan takaiskujen vaikutus Venäjän johdon asemaan jää nähtäväksi.

Viime päivinä lännessä on kiinnitetty huomiota venäläisten propagandistien puheisiin, joissa ongelmat sotarintamalla on myönnetty, tai joidenkin paikallispoliitikkojen vaatimuksiin presidentti Vladimir Putinin erosta.

–  Olisi houkuttelevaa tulkita ne ensimmäisiksi halkeamiksi järjestelmässä, mikä voisi johtaa nopeaan romahdukseen –  koska kun nämä asiat lähtevät Venäjällä liikkeelle, ne etenevät nopeasti, Giles sanoo STT:n haastattelussa.

Hän muistuttaa kuitenkin samaan hengenvetoon, että vastaavia merkkejä on nähty ennenkin eikä mitään ole tapahtunut. Vasta jälkikäteen on voitu todeta ennusmerkkien olleen selviä.

Eli nähtäväksi jää?

–  Valitettavasti näin. Se, milloin tietty kriittinen massa (muutokselle) on saavutettu, tulee aina yllätyksenä – myös niille, jotka seuraavat kehitystä tarkkaan, Giles myöntää.

Hänen mukaansa keskustelut Venäjän komentoketjun yläpäässä ovat mustan laatikon sisällä, johon länsimaisilla tarkkailijoilla ei ole näkö- tai kuuloyhteyttä.

–  Emme tiedä, mitä niissä keskusteluissa puhutaan ja onko kuva todellisesta tilanteesta (Ukrainan sodassa) alkanut vähitellen suodattua sinne läpi, Giles sanoo.

Hänen mukaansa on kuitenkin mahdotonta ajatella, etteikö Putin olisi tietoinen siitä, että venäläisjoukot ovat vetäytyneet niille määrätyn tehtävän suorittamisesta ja että "voitto " Ukrainassa on määriteltävä jälleen uudelleen.

–  Hehän ovat tehneet sen jo 3–4 kertaa, Giles muistuttaa.

Onko Krimin takaisinvaltaus mahdollinen?

Tutkija myöntää, että vaikka hän aiemmin piti Ukrainan menestystä vastahyökkäyksessä mahdollisena, niin ei sentään kovin todennäköisenä.

Pikemminkin Giles näki silmissään hidasta etenemistä ja venäläisten puolustusasemien jauhamista tykkitulella.

Ukraina on kuitenkin edennyt paljon nopeammin kuin tukija odotti.

–  Ja olen saanut sen vaikutelman, että myös paljon nopeammin kuin ukrainalaiset itse odottivat, Giles lisää.

Nyt tutkijan usko Venäjän sotimistaitoon tai -kykyyn on karissut entisestään.

Gilesin mukaan ukrainalaisten hyökkäyksen on pakko jossain vaiheessa pysähtyä, mutta se ei välttämättä johdu venäläisten sotilaiden vastarinnasta vaan esimerkiksi ukrainalaisten huolto-ongelmista.

–  Tai ehkä ukrainalaisilta loppuvat takaisinvallattavat alueet, Giles naurahtaa.

Hän kertoo tähän saakka pitäneensä Krimin niemimaan takaisinvaltausta liian suurena palana Ukrainan kykyjä ajatellen.

–  Nyt sekin alkaa näyttää yhä enemmän mahdolliselta, Giles sanoo.

Hän sanoo kuitenkin olevansa varma siitä, että joistain länsimaista yhä varoitellaan Ukrainaa hyökkäämästä Krimille.

Gilesin mukaan menestyksekäs vastahyökkäys on ylivoimaisesti paras perustelu, minkä Ukraina voi esittää lännen aseavun jatkamiselle ja lisäämiselle.

Lännessä esitetyt puheenvuorot aseavun lopettamisen puolesta kun ovat osoittautuneet kerta toisensa jälkeen perusteettomiksi, Giles sanoo.

Vaikka Ukraina nyt etenee voitokkaasti ja Venäjä pakenee holtittomasti, sodan pikaista loppumista on Gilesin mukaan turha odottaa.

–  Sota ei lopu ennen kuin Venäjä vakuuttuu siitä, että sodan hyödyt ovat pienemmät kuin kustannukset. Eikä niihin kustannuksiin lasketa materiaalitappiota tai varsinkaan ihmishenkiä, Giles toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat