Venäjä syyttää Yhdysvaltoja vaalihäirinnästä

Venäjällä tänään suuri sotilasparaati. Mitä Venäjä halusi esitellä ulkomaailmalle? 6:12
Video: Venäjällä pidettiin elokuussa suuri sotilasparaati. Mitä Venäjä halusi esitellä ulkomaailmalle?

Venäjän mukaan sillä on todisteita Yhdysvaltain yrityksistä vaikuttaa maan tuleviin duuman vaaleihin.

Asiasta kertoi tänään Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zakharova, joka sanoi saattaneensa tiedot Yhdysvaltain viranomaisten tietoon.

Yhdysvaltain Moskovan-suurlähetystö puolestaan sanoo, että suurlähettiläs John Sullivan vieraili perjantaina Venäjän ulkoministeriössä keskustelemassa maiden suhteiden vakauttamisesta, kertoo uutistoimisto AFP.

Zakharovan mukaan todisteet liittyvän amerikkalaisiin internetalustoihin ja sosiaalisen median jätteihin.

Venäjä on viime aikoina tiukentanut toimia verkossa ja ryhtynyt oikeustoimiin ulkomaisia ​​teknologiayrityksiä vastaan, sillä ne eivät ole poistaneet viranomaisten kieltämää sisältöä.

Jännitteet Moskovan ja Washingtonin välillä ovat korkealla monistakin syistä. Muun muassa väitteet Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain vaaleihin ja Venäjän ihmisoikeustilanne on aiheuttanut kitkaa.

Duuman vaalit pidetään 17.–19. syyskuuta. 

Lue myös:

    Uusimmat