Venäjä pääsee vääjäämättä niskan päälle Ukrainassa, sanoo Mika Aaltola: ”Kaikki panokset tulee pistää nyt siihen, että sota saadaan rajattua”
Vaikka Venäjän hyökkäys Ukrainassa antaakin Venäjästä heikon kuvan, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola uskoo, että Venäjä tulee voittamaan sodan ennemmin tai myöhemmin.
– Vääjäämättä Venäjä pääsee niskan päälle, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolasanoo MTV Uutisten haastattelussa.
– Mutta mitään suurta salamasotaa ja massiivista voimannäyttöä Ukrainasta ei tullut.
Vaikka pakotteet ja Venäjän kauppasaarto romahduttavatkin Venäjän talouden, presidentti Vladimir Putin todennäköisesti pitää Venäjän kunniaa todennäköisesti tärkeämpänä kuin taloutta, Aaltola sanoo.
Aaltola kertoo, että hänen tilannekuvansa sodasta on varsin lohduton. Väkivallankäyttö on summittaista ja kohdistuu myös siviileihin.
– Näkymät, mitä siellä Itä-Ukrainan kaupungeissa on, muistuttavat hyvin paljon Syyrian romahduksen aikaisia näkymiä syyrialaisista kaupungeista, Aaltola vertaa.
– Viidakon lait ovat voimassa.
Aaltola sanoo, että tällä hetkellä kaikki panokset tulee pistää siihen, että sota saadaan rajattua.
– Onneksi esimerkiksi suurvaltasuhteissa Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä on käytäntöjä, jotka estävät sitä, että suurvaltakonfliktiin ajauduttaisiin. Se on epätodennäköistä.
”Suomea pitää turvassa havahtuminen siihen, mitä Euroopassa tapahtuu”
Aaltola kirjoitti aiemmin tänään Facebook-kirjoituksen, jossa totesi, että ”amerikkalainen ratsuväki ei meitä tule pelastamaan laajamittaisessa eurooppalaisessa sodassa.”
Aaltola sanoo haastattelussa, että vaikka yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa on viisasta, niin ei kannata olla liian toiveikas sen suhteen, että joku pelastaisi hädän hetkellä.
– Kyllä Suomenniemellä kannattaa siihen varautua, että itse osaamme täällä asiat hoitaa ja niin me olemme aina tehneet.
Aaltola pitää mahdollisena, että Venäjän aseellinen painostus kohdistuisi myös Suomeen muutaman vuoden sisällä.
– Venäjähän on uhannut suoraan sotilaallisilla seuraamuksilla, jos Suomi tekee itsenäisiä puolustuspoliittisia ratkaisuja. Eihän siinä tarvitse muuta kuin katsoa, mitä Ukrainassa tapahtuu. Täytyy ottaa hyvin vakavasti tämä Venäjän viesti, Aaltola sanoo.
– Suomea pitää turvassa se, että viimein havahdumme siihen, mitä Euroopassa on tapahtumassa.
Uusimmat
-
13:15
Pysäyttävä tutkimustulos: Jo yksi antibioottikuuri aiheuttaa pikkulapsen elimistössä huolestuttavan ilmiön
-
13:14
Yksityiskoulujen työkiistassa sovintoesitys, koskee 17 koulua – vastausta pyydetään iltaan mennessä
-
13:05
Renny ja Johanna Harlin ottivat samanlaiset tatuoinnit – ohjaajalla oli yksi kauhukuva: "Silloin teen koko selän ihonsiirron"
-
13:00
Linde: Suomen Nato-kannalla on suuri vaikutus Ruotsin linjaan – ulkoministerit korostivat useaan otteeseen maittemme erityissuhdetta
-
12:56
Yhdysvallat varautuu ennennäkemättömään kriisiin "tuomiopäivän lentokoneella" – tällainen maan johdolle tarkoitettu kone on sisältä
-
12:48
Anton Levtchi juhlatunnelmissa finaalin jälkeen: "Viime vuonna meni ihan päin persettä"
-
12:31
Venäjän kaasuhanojen sulku olisi Suomen teollisuudelle kohtalokasta – talveksi tarvitaan uusia lähteitä
-
12:26
Antti Kurvinen aloittaa maa- ja metsätalousministerinä – uusi tiede- ja kulttuuriministeri on Petri Honkonen
-
12:21
Neljä kuukautta koomassa ollut urheilutähti tuli tajuihinsa
-
12:04
Poliisi otti kiinni tapon yrityksestä epäillyn – ampui uhria Helsinginkadulla
-
12:02
Britit jättimäiseen sotaharjoitukseen Itä-Euroopassa – ensimmäinen venäläissotilas kuollut omalla maaperällä: MTV seuraa sotaa Ukrainassa
-
11:59
Britannia lähettää 8000 sotilasta harjoituksiin Itä-Eurooppaan – Suomeen tulossa panssariajoneuvoja
-
11:55
Suomi dominoi hyvin ikävää tilastoa – kallein bensa ja toiseksi kallein diesel koko EU:ssa
-
11:44
Sovittelulautakunnan Elina Pylkkänen Twitterissä: Lautakunta ei pyydä työtaistelujen siirtämistä
-
11:24
Juha Vuorinen kulki koko talven erikoinen vaatekappale kaulassaan – kömmähdys sai somekansan repeämään nauruun: "Niin sanotusti helmat korvissa"
-
11:21
Venäjälle nolo näpäytys Ruotsissa – Tukholma nimeää suurlähetystön aukion uudelleen Ukrainan hyväksi
-
11:13
Waltteri Merelä hehkutti ylpeänä Tapparaa: "Näytettiin alusta asti"
-
11:05
Katsoja ryntäsi kentälle Helsingissä – fanin onneton pakoilu tallentui kameraan
-
11:03
Traficomin virkamiehen twiitistä 4,5 miljoonan euron lasku – nämä sanat tulivat kalliiksi
-
10:55
HOK-Elannon ex-johtaja sai liikekumppaneilta rahaa tyttäriensä harrastuksiin – hovi vapautti lahjussyytteestä
-
Lataa lisää
