Venäjä-mielisille oppositiopoliitikoille pitkät vankeustuomiot Montenegrossa – suunnittelivat oikeuden mukaan aseellista vallankaappausta

Montenegrossa kaksi Venäjä-mielistä oppositiopoliitikkoa tuomittiin torstaina viiden vuoden vankeusrangaistuksiin aseellisen vallankaappausyrityksen suunnittelusta lokakuussa 2016. Andrija Mandicin ja Milan Knezevicin lisäksi tuomittiin 12 muuta ihmistä, heistä kaksi poissaolevina.

Pisimmät tuomiot, 12 ja 15 vuotta, langetettiin poissaolevina kahdelle venäläismiehelle, jotka olivat oikeuden mukaan vakoojia. Venäjä on kiistänyt osallisuutensa väitettyihin kaappaussuunnitelmiin.

Tuomituista seitsemän oli serbejä, heidän joukossaan korkea-arvoinen poliisi ja sotilasliitto Natoa vastustava aktivisti.

Oikeuden mukaan tuomitut olivat kuuluneet rikollisjärjestöön, jonka tarkoituksena oli estää Montenegron liittyminen Natoon.

Missä ovat aseet?

Liki kaksi vuotta kestänyt oikeuskäsittely on kuitenkin herättänyt myös runsaasti kysymyksiä. Niistä tärkein koskee aseita, joita ryhmällä oli syyttäjän mukaan runsaasti. Aseita ei kuitenkaan ole koskaan löydetty, mikä johtuu syyttäjän mukaan siitä, että ne kuljetettiin nimeämättömään naapurimaahan ja heitettiin järveen. Lisäksi yksi syyttäjän keskeisistä todistajista perui todistuksensa juuri ennen oikeudenkäyntiä.

Montenegron entinen oikeusministeri Dragan Soc on kutsunut syyttäjän väitteitä "uskomattomiksi".

– Ilman aseita kertomus väkivaltaisesta vallankaappauksesta ei ole uskottava. Tärkeitä todisteita puuttuu, Soc perusteli.

Montenegron Venäjä-mielisen opposition mukaan oikeudenkäynnissä on kyse noitavainosta. Oppositio on muistuttanut, että pääministeri Milo Djukanovic, joka on johtanut maata vuodesta 1991, olisi todennäköisesti hävinnyt vaalit, jos vallankaappaussuunnitelma ei olisi sopivasti putkahtanut esiin juuri niiden alla.

Oppositio varoitti jo ennen oikeudenkäyntiä, että poliitikkojen tuomitseminen johtaa Montenegron entistä syvempään jakautumiseen ja epävakauteen.

Mandic ja Knezevic aikovat valittaa tuomioistaan. Oikeudenkäynti on jo nyt kestänyt runsaat puolitoista vuotta.

Lue myös:

    Uusimmat