Mainos

Venäjä ja Nato kohti sopimusluonnosta

Naton pääsihteeri Javier Solana ja Venäjän ulkoministeri Jevgeni Primakov yrittävät saada sunnuntaina Moskovassa aikaan alustavan asiakirjan, joka kattaa Naton ja Venäjän kylmän sodan jälkeiset suhteet.

Tekstiluonnoksia on tällä hetkellä olemassa kaksi, toinen sotilasliiton ja toinen Moskovan laatima, kertoi Nato-lähde. Hänen mukaansa luonnokset voitaisiin yhdistää yhteiseksi asiakirjaksi, vaikkakin siihen yhä olisi kirjattava useita erimielisyyksiä.

Solanan ja Primakovin odotetaan etenevän kolmannella neuvottelukierroksella kohti keskeisimpiä kysymyksiä Helsingin huippukokouksen jo häämöttäessä. Neuvotteluosapuolten avustajat ovat valmistelleet tämän viikon aikana Moskovassa sunnuntaista tapaamista.

Venäjä on pitänyt kiinni kannastaan, jonka mukaan se vastustaa tiukasti Naton laajentumisesta. Samalla se on kuitenkin antanut ymmärtää toivovansa kompromissia asiassa.

Useiden eri lähteiden mukaan Venäjän ja Naton välillä on vielä suuria erimielisyyksiä eikä mitään läpimurtoa ole sunnuntaina odotettavissa. Kaikki merkit viittaavat kuitenkin siihen, että myös Venäjä haluaa saada aikaan sopimuksen, vaikkakin sen tällä hetkellä sovusta vaatima hinta on vielä liian kallis.

-En halua vähätellä vaikeuksia, mutta uskon että he (venäläiset) ovat kiinnostuneita kumppanuudesta ja että pääsemme sellaiseen, Solana sanoi alkuviikosta Lontoossa.

Venäjä kaipaa sitovia vakuuksia

Venäjä haluaa sitovia vakuuksia siitä, ettei Nato siirrä sotilaallisia rakenteitaan Venäjän rajojen tuntumaan. Nato ei halua antaa Venäjälle veto-oikeutta sotilasliiton asioihin mutta painottaa, ettei sillä ole aikeitakaan siirtää joukkoja tai aseita uusiin jäsenmaihin.

Diplomaattien mukaan kompromisseille on tilaa etenkin kun ottaa huomioon, ettei uusista maista ole tulossa Naton jäseniä ennen vuotta 1999. Primakov matkustaa ensi viikon lopulla Yhdysvaltoihin pohjustamaan Helsingin -huippukokousta. Primakov tapaa vierailunsa aikana presidentti Bill Clintonin ja ulkoministeri Madeleine Albrightin.
(STT-Reuter)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.