Venäläisjoukot eivät ole aiemmin yltäneet Dnipropetrovskiin asti.
Venäjän puolustusministeriö kertoo venäläisjoukkojen vallanneen Datshnen kylän Dnipropetrovskin alueelta Keski-Ukrainassa. Kyseessä olisi ensimmäinen kylä, jonka Venäjä on alueelta valloittanut.
Dnipropetrovsk on Ukrainalle tärkeä kaivos- ja teollisuuskeskus, jonne taistelut eivät ole aiemmin ulottuneet. Venäjä on yrittänyt tunkeutua alueelle jo kuukausia ja väittänyt ottaneensa haltuunsa kyliä sen rajalla.
Aiemmin maanantaina Ukrainan armeijan pääesikunta sanoi, että se oli torjunut Venäjän hyökkäyksiä Datshnen kylän lähistöllä sunnuntaina.
Lue myös: Puola aloittaa rajatarkastukset Saksan ja Liettuan rajoillaan – "Toimesta tullut politiikan väline"
Ainakin neljä kuoli Venäjän öisissä iskuissa
Ainakin neljä ihmistä on kuollut ja yli 30 ihmistä haavoittunut Venäjän yöllä tekemissä iskuissa eri puolille Ukrainaa, ukrainalaiset viranomaiset kertovat.
Ukrainan valtion pelastuspalvelun mukaan kaksi ihmistä kuoli Sumyn alueella ja yksi Odessan alueella. Hersonin alueen kuvernöörin mukaan 35-vuotias mies kuoli alueelle tehdyissä iskuissa.
Lisäksi yli 30 ihmistä haavoittui eri puolilla Ukrainaa, viranomaiset kertovat.
Venäläislennokkeja lensi myös pääkaupunki Kiovaan aiheuttaen vaurioita lukuisiin rakennuksiin. Kiovaan tehty lennokki-isku ei kuitenkaan kaupungin pormestarin mukaan aiheuttanut kuolemia.
Ukrainan armeijan mukaan Venäjän iskut osuivat kahteen eri värväyskeskukseen Harkovan ja Zaporizhzhjan alueilla.
Venäjän puolustusministeriö sanoi puolestaan pudottaneensa yön aikana 91 ukrainalaista lennokkia, joista kahdeksan oli lentänyt Moskovan alueelle asti. Suurin osa lennokeista torjuttiin Ukrainan rajan tuntumassa olevilla alueilla.
Venäjä toteutti perjantaina sodan laajimman lennokki- ja ohjusiskun. Se iski 530 lennokilla ja kymmenillä ohjuksilla Ukrainaan. Perjantain iskussa kuoli ainakin kaksi ihmistä.
Putin antoi potkut liikenneministerille
Venäjän presidentti Vladimir Putin antoi maanantaina potkut maan liikenneministerille Roman Starovoitille, uutisoi ukrainalaislehti Kyiv Independent.
Potkuille ei annettu syytä, mutta Starovoit sai lähteä virastaan heti sen jälkeen, kun Ukrainasta Venäjälle lentäneet lennokit olivat häirinneet Venäjän lentoliikennettä viikonloppuna vaikuttaen lähes 300 lentoon lauantain ja sunnuntain aikana. Tämän lisäksi tankkerin lastauksen yhteydessä sunnuntaina tapahtunut räjähdys aiheutti ammoniakkivuodon Laukaansuun eli Ust-Lugan satamassa Leningradin alueella.
Starovoit on entinen Kurskin alueen kuvernööri. Hän ehti olla liikenneministerin virassa hieman yli vuoden.