Venäjä esti pääsyn Novaja Gazetan uusille verkkosivuille – "Sivustomme tapettiin kohta sen synnyttyä"

Uuden Novaja Gazetan paperiversio jatkaa toistaiseksi ilmestymistään.

Venäjä on estänyt pääsyn Novaja Gazeta -lehden uusille verkkosivuille. Alkuperäinen Novaja Gazeta -lehti joutui lopettamaan ilmestymisensä jo maaliskuussa, koska se kritisoi hyökkäystä Ukrainaan.

Toimitus perusti heinäkuun puolivälissä kuitenkin uuden lehden, jonka nimi on Novaja Rasskaz-Gazeta.

Sen ensimmäisessä numerossa oli muun muassa analyysi presidentti Vladimir Putinin ideologiasta ja autoritarismista.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Mitä Venäjän mediakoneisto kertoo kansalaisilleen, Maria Pettersson? 17:26
Mitä Venäjän mediakoneisto kertoo kansalaisilleen, Maria Pettersson?

Sunnuntaina lehden verkkosivuille pääsi kuitenkin enää vain käyttämällä välityspalvelinta (VPN).

– Sivustomme tapettiin kohta sen synnyttyä. Pidimme siitä kiinni seitsemän päivää ja yhdeksän tuntia, lehti kertoi lausunnossaan.

Sivuston sulkemisen syynä oli lehden mukaan Venäjän armeijan häpäiseminen, mutta tarkempia yksityiskohtia lehdelle ei kerrottu.

– Tällä hetkellä paperilehteemme ei kuitenkaan kohdistu valituksia, joten jatkamme sen toisen numeron valmistelua, lausunto jatkui.

Tutkivasta journalismistaan tunnetuksi tulleen Novaja Gazetan päätoimittaja Dmitri Muratov sai Nobelin rauhanpalkinnon viime vuonna.

Muratov kuitenkin huutokauppasi palkinnon kesäkuussa Ukrainan hyväksi.

Lue myös:

    Uusimmat