Venäjä alas ammutun malesialaiskoneen tutkinnasta: "Ei tarpeeksi läpinäkyvää"

Venäjä on esittänyt YK:lle oman ehdotuksensa MH17-matkustajakoneen alas ampumisen tutkinnasta.

Venäjä ei hyväksy YK:n erityistuomioistuimen perustamista syyllisten selvittämiseksi. Venäjä myös moitti nykyistä tutkintaa siitä, ettei se ole ollut tarpeeksi läpinäkyvää.

Venäjän mukaan tutkinta ei kuulu YK:n Turvallisuusneuvostolle. Sen sijaan Venäjä esittää, että koneen alas ampumisesta tulisi järjestää kansainvälinen ja läpinäkyvä tutkinta, johon kaikilla halukkailla mailla olisi yhtäläinen pääsy. Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO voisi Venäjän mukaan olla "entistä aktiivisemmassa roolissa" tutkinnassa. 

Nykyisen kansainvälisen tutkintaryhmän mukaan tutkinnassa noudatetaan jo ICAO:n toimintaohjeita.

298 ihmistä kuoli Malaysian Airlines -yhtiön koneen ampumisessa Ukrainassa vuosi sitten. Hollanti ja Malesia tutkivat koneen alan ampumista yhdessä Australian, Belgian ja Ukrainan kanssa. Ne kannattavat erityistuomioistuimen perustamista.

Ukraina ja monet länsimaat ovat syyttäneet koneen alas ampumisesta Venäjän tukemia Itä-Ukrainan separatisteja. Venäjä ja separatistit syyttävät Ukrainan armeijaa.

Kansainvälisen tutkimusryhmän on tarkoitus julkaista raportti tapahtuneen kulusta myöhemmin tänä vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat