MTV Sportin jalkapallotoimitus jakaa joka Veikkausliiga-kierroksella viikon topit ja flopit.

1 IFK:n nolla pitää
Kaksi kotiottelua, kaksi kotivoittoa ja päästettyjä maaleja nolla. Veikkausliigan musta hevonen on aloittanut kautensa tuloksellisesti erinomaisesti. Kakkosvahti Otso Virtanen joutui vieläpä lauantaina hyppäämään tolppien väliin käytännössä kylmiltään. Ainakin saarella kulkee.
2 Drilon Shala
Veikkausliigaa on takana kaksi täyttä kierrosta ja maalipörssin kärjessä keikkuu Drilon Shala kolmella tehdyllä maalillaan. Kaksi niistä syntyi Lahdessa kun isännät kaatoivat HJK:n lukemin 3-1. Ja tapa, jolla Shala katkaisi Klubin historiallisen tappiottomien otteluiden sarjan, oli tyylikäs. Kaksi maailmanluokan maalia, joihin molempiin esityön tarjoili Myllykoskella avauskierroksella uinunut Tuco.
3 Henri Sillanpää
Ns. “gamesaver” maalittomassa tilanteessa ja 1-0-johdon pelastaminen läpiajo torjumalla takaavat A-maajoukkueen kolmosveskarille paikan top-listan kolmosena. VPS-valmentaja Olli Huttunen, entinen maalivahti, osaa taatusti arvostaa tärkeimmän pelaajansa huippusuoritusta TPS:ää vastaan. Loukkaantumissuman keskellä kolme pinnaa ja hyvillä mielin pyhien viettoon.
(4 SJK:n johtomaali Turussa oli yksi kauden tähän mennessä upeimmin rakennetuista.)


