Veijo Baltzarin tuomion anto uhkaa venyä kesälomien yli – tästä on kyse: "Kulttituomion" lykkääntymisen syynä viivytykset istuinnoissa

Kulttuurineuvos Veijo Baltzarin syytteiden käsittely alkaa – MTV paikalla oikeudessa 6:02
MTV Uutiset oli paikalla oikeudessa kulttuurineuvos Veijo Baltzarin syytteiden käsittely alkaessa.

Veijo Baltzarin tuomio laajassa ihmiskauppa- ja seksuaalirikosvyyhdissä uhkaa pahimmillaan siirtyä kesälomien toiselle puolelle, kerrotaan Helsingin käräjäoikeudesta.

Käsittelypäiviä on jouduttu siirtämään useita kertoja, ja nyt pääkäsittely olisi tarkoitus saada valmiiksi 21. toukokuuta mennessä. Varmaa ei kuitenkaan ole, ettei tästäkin päivämäärästä jouduta venymään.

Pääkäsittelyn jälkeen oikeuden tulee vielä ratkaista asia ja kirjoittaa tuomio loppuun. Koska asia on laaja, ei tuomion kirjoittaminenkaan ole lyhyt prosessi. Pahimmillaan tuomion antamisessa voidaankin joutua odottamaan kesälomien ylitse.

Syytetään lukuisista rikoksista

Oikeudenkäynnissä on ollut merkittäviä viivästyksiä, ja esimerkiksi maaliskuussa tapahtunut kolmen peräkkäisen istunnon peruminen sotki oikeudenkäynnin aikatauluja pahasti. Viivästyksien taustalla oikeudessa ovat olleet kuluvana vuonna koronatilanteen aiheuttamat haasteet.

Tuloksena tapauksen useat asianomistajat joutuvat odottamaan Balzarin tuomiota huomattavasti aiottua pidempään.

Rikoksista epäilty kulttuurivaikuttaja Veijo Baltzar on vastannut syytteisiin vapaalta. Oikeudenkäynti on ollut rikosten arkaluontoisuuden johdosta salainen, eikä media ole siksi voinut seurata oikeudenkäynnin kulkua.

Lue myös:

    Uusimmat