Vbl ja ÖT: Ylen rahoitusta rukataan jälleen

Valtiovarainministeriö ehdottaa, että Yleisradion rahoitus siirretään osaksi valtion budjettia, kirjoittavat Vasabladet ja Österbottens Tidning.

Muutos merkitsisi, että eduskunta ei enää tekisi erillistä päätöstä Yle-verosta, vaan rahoitus määriteltäisiin normaalissa budjettikäsittelyssä.

Ylen hallintoneuvoston entinen puheenjohtaja ja nykyinen jäsen Ilkka Kantola (sd.) ei kannata muutosta. Hänen mielestään päätökset Ylen rahoituksesta pitäisi säilyttää parlamentaarisella pohjalla.

Se pienentää riskiä, että Ylen rahoituksesta tehdään poliittinen kiistakapula.

– Se olisi vaarallista, sillä Ylen vuotuinen budjetti joutuisi silloin tarkastelun alaiseksi. Ylen rahoitus olisi silloin samalla viivalla kaikkien muiden menojen kanssa, mitä tulee mahdollisiin leikkauksiin.

Keskustan Mika Lintilä sanoo, että Ylen rahoitus olisi valtion budjetissa korvamerkittyä rahaa.

– Näin vältämme poliittisen vaikuttamisen.

RKP:n Anna-Maja Henriksson ei kannata ehdotusta. Hänestä Ylen rahoitus on pidettävä erillään hallituspoliittisista voimasuhteista.

– Sen ei pidä olla riippuvainen siitä, mitkä puolueet ovat hallituksessa.

Ylen hallintoneuvosto ei ole vielä saanut valtiovarainministeriön ehdotusta käsiteltäväkseen.

Lue myös:

    Uusimmat