- Pienen lapsen kanssa jokainen päivä on seikkailu ja selviytymistarina. Se on tasapainoilua taloustöiden, lapsen hoidon ja omien tarpeiden välillä, sanovat Herkullista kotiruokaa lapselle -kirjan kirjoittaneet Aila Paganus ja Helena Voutilainen.
He ovat laatineet tietopaketin lasten ravitsemuksesta, syömisen kehittymisestä, syömiseen liittyvistä psykologisista seikoista ja siitä, miten tulee toimia, kun lapsen ruokailussa tulee ongelmia. Tammen kustantamassa kirjassa opastetaan myös, miten valmistaa vauvanruokia, lapsille sopivia kasvisruokia ja maukkaita sekä terveellisiä kotiruokia koko perheelle.
Perunasose
- >4-5 kk ylöspäin, yksi annos
- 1 keitetty peruna
- vettä
- äidinmaitoa tai äidinmaidonkorviketta
Pese peruna. Kypsennä keittämällä suolattomassa vedessä noin 20 minuuttia, kunnes peruna on pehmeä. Kaada keitinvesi pois.
Kuori lämmin peruna ja soseuta haarukalla. Lisää nestettä sen verran, että saat löysän soseen. Soseen tulee olla riittävän lämmintä, sillä vauva on tottunut kehonlämpöiseen (+37 astetta) ravintoon.
Kasvissosekuutiot
- > 4-5 kk, monta annosta
- 1/2 kg parsakaalia, kukkakaalia ja/tai porkkanaa
- 2-3 dl vettä
Pese kasvikset. Porkkanat ja tarvittaessa myös parsakaalin varsien kova kuoriosa kuoritaan. Paloittele kasvikset. Laita kasvispalat kuumaan veteen kiehumaan ja keitä kannen alla noin 15 minuuttia, kunnes palat tuntuvat pehmeiltä.
Soseuta keitinliemineen sauvasekoittimella, sosemyllyllä tai monitoimikoneessa. Laita sose jääpalarasiaan, jäähdytä, peitä kelmulla ja pakasta.
Irrota jäätyneet kasviskuutiot kastamalla rasianpohja hetkeksi kuumaan veteen, siirrä kuutio pakastusrasiaan tai pussiin. Kasvissosekuutioilla saat helposti makua peruna- tai riisipohjaiseen soseeseen.
Marjakiisseli
- >4-5 kk, monta annosta, sopii koko perheelle
- 5 dl vettä noin litra marjoja, jäiset pakastemarjat sopivat hyvin
- 2 1/2 rkl perunajauhoja
- tarpeen mukaan sokeria
Puhdista marjat ja huuhdo ne tarvittaessa. Laita marjat kiehuvaan veteen. Keitä hiljalleen noin 5 minuuttia. Halutessasi voit siivilöidä marjojen kuoret ja siemenet pois tai hienontaa ne sauvasekoittimella.
Sekoita perunajauho 1/2 desilitraan kylmää vettä. Lisää seos ohuena nauhana hitaasti sekoittaen kuumaan kiisselipohjaan. Kuumenna vielä, kunnes kiisseli alkaa kuplia.
Jäähdytä. Lisää tarpeen mukaan sokeria.
Lihakuutiot
- > 5-6 kk, 30 kuutiota
- 300 g porsaan-, naudan, poron-, lampaan tai hirvenlihaa
- 3 dl vettä
Pyyhi lihapala talouspaperilla, poista tarvittaessa kalvot. Lihassa oleva rasva saa jäädä. Paloittele liha, laita lihapalat kypsymään kiehuvaan veteen kannen alle ja kypsennä 20-30 minuuttia.
Keitinveteen voit lisätä esimerkiksi sipulia, purjoa, porkkanaa, omenaa, luumua, ananasta, maustepippureita, laakerinlehden tai yrttimausteita (kirveli, timjami, rosmariini).
Voit soseuttaa kasvikset lihan kanssa. Kypsä liha on pehmeää, ja hammastikulla pistettäessä siitä tuleva neste on kirkasta. Soseuta liha monitoimikoneella tai sauvasekoittimella keitinveden (1-1 1/2 dl) kera.
Levitä jäähtynyt lihasose lusikalla jääpalalokerikkoon tai pane se noin 1-2 ruokalusikallisen annoksina pieniin muovipusseihin. Jääpalalokerikosta jäätyneet lihakuutiot kannattaa siirtää pakasterasiaan tai -pussiin.
Pastaa lohikastikkeessa
- > 8 kk, 15 X 1 1/2 dl:n annosta
- 300 g lohta (ilman ruotoja)
- 5 porkkanaa
- 2 punasipulia
- 2 dl pakastemaissia
- 1 paprika
- 2 rkl rypsiöljyä
- 4 rkl vehnäjauhoja
- 2 dl kevytkermaa tai maitopohjaista kasvisrasvasekoitetta
- rouhittua mustapippuria
- 2 rkl tillisilppua
- 500 g (1 pss) makaronia, kaurapastaa tai ruispastaa
- puolikkaan sitruunan mehu
- 1 tl oreganoa tai basilikaa
Silppua sipulit, kuutioi kuoritut porkkanat, leikkaa paprika kuutioiksi. Poista lohesta ruodot sormin tunnustelemalla ja leikkaa lohi paloiksi.
Kuullota kasviksia öljyssä, kunnes ne pehmenevät. Lisää 2 dl vettä ja anna kasvisten kiehua 10-15 minuuttia.
Lisää lohipalat, pakastekasvikset ja kasvirasvasekoite tai kevytkerma, suurusta kastike kylmään vesitilkkaan sekoitetuilla vehnäjauhoilla. Anna kiehua vielä noin 5 minuuttia.
Keitä pastaa väljässä vedessä muutaman minuutin pidempään kuin ohjeessa mainitaan. Huuhdo siivilässä kylmällä vedellä
Sekoita yhteen lohikasviskastike ja keitetty pasta ja mausta sitruunamehulla ja yrteillä. Sopii koko perheen ruoaksi juustoraasteella ja suolalla maustettuna.
Jauhemaksapihvit
- > 1 v, 12-14 kpl
- 300 g jauhettua maksaa
- 2 isoa perunaa
- 1 porkkana
- 1 sipuli
- 1 kananmuna
- (1/2 tl suolaa
- 1/2 tl valkopippuria
- 1 tl paprikajauhetta
- 1/2 tl meiramia
- rypsiöljyä tai margariinia
Kuori ja raasta perunat ja porkkana. Raasta joukkoon myös kuorittu sipuli. Lisää muut ainekset ja sekoita.
Paista pihvit ohukaispannussa. Maksapihvit paistetaan miedolla lämmöllä.
Tarjoa perunasoseen ja puolukkasurvoksen kanssa.
Syntymäpäiväkakku
- 1 v
- Pohja:
- 5 munaa
- 2 dl sokeria
- 2 dl vehnäjauhoja
- 1/2 dl perunajauhoja
- 3 rkl kaakaojauhetta
- 1 tl leivinjauhetta
- Täyte ja kuorrutus:
- 1 prk vispautuvaa vaniljakastiketta
- 2 dl vispikermaa
- 1 prk maitorahkaa
- 2 lastenruokapurkillista mangososetta
- Koristeluun:
- suklaarouhetta
- erivärisiä karamelleja
Pane uuni lämpiämään 200 asteeseen. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita yhteen vehnäjauhot, kaakaojauhe, perunajauhot ja leivinjauhe ja sekoita varovasti sihdin läpi sihdaten munavaahdon joukkoon.
Levitä taikina tasaisesti uunipellille ja kypsennä uunissa noin 15 minuuttia. Leikkaa hieman jäähtyneenä kolmeen osaan. Voit leikata myös mielikuvituskakun osia, vaikkapa kolmioita tai ympyröitä.
Vatkaa täytettä varten sekä kerma että vaniljakastike erikseen vaahdoksi. Sekoita yhteen vaahdot, rahka ja mangososeet. Levitä kakkupohjalle runsaasti täytettä joka väliin ja päälle.
Anna kakun vetäytyä kylmässä muutaman tunnin ajan tai seuraavaan päivään asti. Koristele mielikuvituksesi mukaan.
Vinkki: Täytettä tulee annoksesta niin paljon, että siitä riittää välipalaksi tai jälkiruoaksi. Synttäreille pitää toki tehdä komea kakku.
(MTV3-STT)
Uusimmat
-
05:55
Esapekka Lappi puhuu ristiriitaisesta roolistaan – tapahtumat Suomessa asettuvat uuteen valoon: "Jos löytää kuvamateriaalia, näkee, mitä siinä käy"
-
05:48
MTV Uutiset kohtasi yli 200 lasta, jotta me kaikki ymmärtäisimme, mitä he oikeasti näkevät somessa
-
05:38
Pakistanissa voimakkaita räjähdyksiä – kuolleet ulkomaalaisia
-
05:23
Hamasin yllätyshyökkäyksestä on kulunut vuosi, iskut jatkuvat – MTV seuraa
-
05:16
Eduskuntatalon töhryjen siivous jatkuu ja voi pitkittyä
-
05:12
Alastonkuvia ja asuinpaikan kyselyä – kymmenet lapset kertovat tuntemattomien yhteydenotoista: "Voisivatko aikuiset etsiä ikäistään seuraa?"
-
00:00
Kaksi kuollut auton törmättyä päin rekkaa Pälkäneen keskustan kohdalla – auto roihahti liekkeihin
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Libanonin valtionmedia: Israel iskenyt taas Beirutiin – MTV seuraa
-
23:30
Madonnan pikkuveli on kuollut
-
23:05
"Korkean uhan" tulivuori alkanut järisyttää maata ennätystahtiin Yhdysvalloissa
-
22:55
NHL-seuralta useita suomalaispäätöksiä – Anttoni Honka lainalle Eurooppaan
-
22:38
Mistä on kyse? Helsingin tuomiokirkon keskellä leijuu seitsemänmetrinen maapallo
-
22:09
TTK-kisasta pudonnut Olli Halonen: "Leuka pystyssä lähden"
-
21:56
Kohutussa Menendezin veljesten murhajutussa uusi käänne
-
21:50
Jesse Ylöselle ikävä NHL-uutinen
-
21:26
Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa parinvaihtoviikko – tässä ovat uudet parit!
-
21:20
Tämä pari joutui jättämään TTK-parketit
-
21:17
HJK-faneilta raju mielenilmaus Helsingissä
-
20:57
Suomen bikini fitness -tähdeltä leuat loksauttava tarina Minna Pajulahdesta: "En ole ikinä nähnyt sellaista keneltäkään muulta"
-
Lataa lisää