Vauva putosi lattialle vaipanvaihdossa – äiti tuomittiin sakkoihin ja maksamaan lapselle 2 000 euron korvaukset

Espoon käräjäoikeus tuomitsi tiistaina sakkoihin äidin, jonka vauva putosi lattialle vaipanvaihdon yhteydessä.

Äiti oli vaihtanut 8,5-kuukautisen vauvansa vaippaa pyykinpesukoneen päällä. Kun hän siirtyi pesemään käsiään läheisessä pesualtaassa, vauva kääntyi ja putosi lattialle. Lapsen reisiluu murtui.

31-vuotias äiti sanoi, että kyseessä oli onnettomuus. Hänen mukaansa lapsi ei ollut aiemmin ryöminyt tai kääntynyt itse.

Oikeus katsoi, että äidin oli pidettävä lapsen kääntymistä mahdollisena ja tämän menettely oli ollut huolimatonta. Oikeuden mukaan äiti olisi voinut esimerkiksi siirtää lapsen lattialle käsienpesun ajaksi.

Äiti tuomittiin vammantuottamuksesta 40 päiväsakkoon, joista tuli maksettavaa 480 euroa. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan lapselleen 2 000 euroa korvauksia.

Tuomiosta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat