Vartalokameravideo julki: Poliisi ampui 16-vuotiaan tytön hengiltä Ohiossa vain tunteja ennen Floyd-tuomiota – hyökkäsi puukon kanssa

Ohion viranomaiset tutkivat teini-ikäisen tytön kuolemaan johtaneita tapahtumia Columbuksen kaupungissa.

Väkivaltaiset tapahtumat tallentuivat poliisien vartalokameroiden kuviin. Kuvanauhalta näkyy, kuinka tyttö vaikuttaa hyökkäävän kahden ihmisen kimppuun veitsen kanssa juuri ennen laukauksia.

Tiistaina tapahtunut välikohtaus nostatti protesteja Ohion suurimmassa kaupungissa vain tunteja sen jälkeen, kun valamiehistö oli kertonut päätöksensä maata kuohuttavassa George Floydin kuolintapauksessa. Floyd kuoli poliisi Derek Chauvinin pidettyä polveaan tämän niskan päällä lähes 10 minuuttia.

Chauvin todettiin syylliseksi kaikkiin kolmeen rikokseen, joista häntä syytettiin eli toisen ja kolmannen asteen murhaan ja toisen asteen tappoon. Häntä voi odottaa jopa 40 vuoden vankeustuomio.

Video julki heti tapahtuneen jälkeen

Kuolleen tytön perhe nimesi hänet Ma’Khia Bryantiksi, 16.

Viranomaiset eivät ole paljastaneet neljä laukausta ampuneen poliisin henkilöllisyyttä. Hänet on otettu pois partiotöistä tapauksen tutkinnan ajaksi.

Columbuksen poliisi julkaisi poikkeuksellisesti videon ampumisesta vain tunteja sen tapahtumisen jälkeen läpinäkyvyyden nimissä.

Poliisi kertoo saaneensa hälytyksen kotona tapahtuneesta puukotusyrityksestä iltapäivällä paikallista aikaa.

Tapahtumista kertoneen poliisin mukaan videolla näkyy, kuinka Bryant yritti puukottaa kahta naista poliisin jo saavuttua paikalle.

Videolla näkyy, kuinka asetta käyttänyt poliisi saapuu kodin pihalle keskelle kaoottista tilannetta. Paikalla on useita ihmisiä, mukaan lukien Bryant veitsen kanssa.

Bryant hyökkää ensimmäisen naisen kimppuun kaataen tämän ja sitten käy toisen naisen kimppuun.

Poliisin videolla näkyy, kuinka Bryant nostaa veitsen, minkä jälkeen poliisi avaa tulen.

Bryant lyyhistyy maahan, ja hänen viereensä putoaa teräase.

Pormestari: Poliisi suojeli toista tyttöä

Kaupungin turvallisuusjohtaja Ned Pettus Jr. vetosi lehdistötilaisuudessa yleisöä pysymään rauhallisena mielenosoituksissa.

– Nopeat vastaukset eivät saa tulla tarkkojen vastausten kustannuksella. Poliisi tulee suorittamaan täysin riippumattoman tutkinnan, joka tullaan julkaisemaan. Jos poliisi on rikkonut ohjeita tai lakia, jos he ovat, he joutuvat vastaamaan teostaa, Pettus Jr. sanoi.

Columbuksen pormestari Andrew Ginther sanoi lehdistötilaisuudessa, että videon perusteella vaikuttaa poliisin avanneen tulen suojatakseen toista nuorta tyttöä.

– Mutta toinen nuori tyttö ei silti tule saapumaan tänä iltana kotiin.

Lähteet: Reuters, Columbuksen poliisi

Lue myös:

    Uusimmat