Värillä on väliä - valitse kodin värit oikein

Sisustajan kannattaa kiinnittää huomiota värivalintoihinsa, sillä värit vaikuttavat myös mieleemme.

Väreillä ei ainoastaan luoda tunnelmaa sisustukseen, vaan ne vaikuttavat myös mieleemme. Tutkimuksissa on havaittu, että väreillä on psykologinen vaikutus terveyteemme. Tieteilijät ovat jo pitkään kiistelleet siitä, vaikuttavatko värit psyyken ohella fyysisiin sairauksiin, kuten verenpaineeseen ja päänsärkyyn.

Värien vaikutuksessa on kulttuurisia eroja. Lämpimissä maissa käytetään rohkeasti räikeitä värejä, kun taas pohjoisemmalla pallonpuoliskolla tyydytään haaleampiin sävyihin. Esimerkiksi kuubalaisissa kodeissa käytetyt pinkki ja turkoosi eivät ole yleisimpiä sisustusvärejä Suomessa.

Valkoinen avartaa, tumma tiivistää

Länsimaisessa kulttuurissa valkoinen on tulkittu puhtauden ja viattomuuden viestijäksi - onhan suomalaisten kirkkojen ja kappeleidenkin väritys yleensä vaaleaa. Aasiassa valkoinen puolestaan symboloi surua. Valkoinen myös avartaa, joten vaaleat värit ovat oiva keino luoda tilantuntua ahtaisiin asuntoihin.

Vastaavasti hyvin tummilla väreillä sisustettaessa kannattaa olla varovainen, sillä ne saavat tilan usein tuntumaan todellista pienemmältä. Hyvä kontrastin saa aikaan, kun maalaa huoneen yhden seinän tummaksi ja jättää muut vaaleammiksi.

Sininen rauhoittaa, keltainen piristää

Rauhoittavaa sinistä tai harmonista vihreää tavataan sairaaloissa, sillä niillä on mieltä tyynnyttävä vaikutus. Rentouttavaa vaaleansinistä kannattaakin suosia makuuhuoneen sisustuksessa, mutta kaikkein viileimpiä sinisen sävyjä on syytä välttää. Sinistä voi tasapainottaa lämpimillä väreillä.

Oranssi ja punainen ovat hyviä tehostevärejä sisutuksessa. Punaisen avulla voidaan korostaa muita värejä, mutta laajojen pintojen maalaaminen punaiseksi voi ärsyttää osaa ihmisistä. Keltainen sen sijaan sopii työtiloihin, sillä sen väitetään ehkäisevän uupumusta ja antavan energiaa. Keltaisen kerrotaan myös lisäävän ruokahalua, joten sitä voi käyttää keittiön pinnoissa.

JOKAKOTI KYSYY: Mietitkö värivalintoja kodissasi? Vastaa jättämällä kommenttisi alle.

Teksti: Katja Nykänen
Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat