Varastettu ruohonleikkuri löytyi viimeisimmän teknologian avulla – "Pöllitty leikkuri vastasi sähköpostiin rosvon pihavajasta"

Porin kaupungilta varastettu ruohonleikkuri löytyi GPS-paikantimen avulla, kertoo Lounais-Suomen poliisi.

Komisario Joonas Tikka Lounais-Suomen poliisista julkaisi hämmästelevän tviitin erikoisesta tavasta, jolla varastetun ruohonleikkurin sijainti selvisi.

– Ruohonleikkuri oli rosvoa älykkäämpi. Tulipa uutena asiana, että ruohonleikkureissa on nykyään GPS ja datayhteys. Tietenkin niissä on. Pöllitty ruohonleikkuri vastasi sähköpostiin rosvon pihavajasta, Tikka kirjoittaa.

Hän kertoo, että kyseessä oli Porin kaupungin omistama älyleikkuri, joka varastettiin toissa päivänä. Ruohonleikkurilla oli paikannus ja käyttöliittymä, jonka avulla laite pystyttiin paikallistamaan.

– Rosvo, vanhan liiton kanta-asiakas, avasi oven monttu auki, eikä välttämättä vieläkään tiedä missä meni pieleen, Tikka kertoo MTV Uutisille.

Laitteen käyttö pystyttiin estämään etänä, kun varkaus huomattiin. Tikka kertoo "Z-sukupolven tutkijoiden" ratkaisseen rikoksen ja lisää, ettei osaa itse kertoa tarkemmin, kuinka älyleikkurin paikannin toimii.

– Joka tapauksessa on selvää, että laite ilmoittaa sijaintinsa – ja varmaan muitakin murheitaan – langattomasti omistajalleen, Tikka toteaa.

Video: Thaimaalainen mies pidätettiin varastettuaan yli 100 paria kenkiä – taustalla flip flop-sandaaleihin kohdistuva fetissi: Kertoi poliisille harrastaneensa intiimejä hetkiä jalkineiden kanssa

Lue myös:

    Uusimmat