Mainos

Vapuksi luvassa sateita lumena ja vetenä – vappupäivänä etelään myös lämpöä ja aurinkoa

Vappusää on puhututtanut pitkin viikkoa, sillä sää on ollut epävakaista eri puolilla maata. MTV:n meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo viimeisimmät ennusteet juhlaviikonloppua koskien. 

– Vappuaaton aattona lauantaina meille saapuu etelästä sadealue ja myrskytuulia siinä yhteydessä, aika sateiselta ja kolealta näyttää aaton osalta, Rintaniemi kertoo. 

Aaton vastaisena, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä sadealue liikkuu Suomen yli pohjoiseen. 

– Sateet alkavat etelässä lumena, ja liikkuvat siitä kohti maan keskiosaa ja vappuaattona lunta sataa monin paikoin maan keski- ja pohjoisosassa.

Sunnuntaina etelään on luvassa sateeseen myös taukoja, ja vuosittaista Mantan lakitusta kohden Helsingissä sää poutaantuu. Sää on silti sunnuntaina etelässä tuulinen, pilvinen ja kolea. 

Lämpötilan Rintaniemi arvioi olevan niukasti plussan puolella, maksimissaan 5-6 astetta vappuaattona. 

Tämänhetkisten tietojen mukaan vappupäivänä on sentään luvassa aurinkoisempaa säätä. 

– Etelässä sateet väistyvät, sää muuttuu aurinkoiseksi ja lämpötila nousee yli kymmeneen asteeseen. Maan keski- ja pohjoisosassa vappupäivänä on aika lailla pilvistä ja epävakaista. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.