Vappu Pimiä sai järkyttävän allergisen reaktion – julkaisi tilanteesta kuvan: "Hengitystiet alkoivat tukkeutua"

Juontaja Vappu Pimiä kertoo saaneensa pahan allergisen reaktion lomamatkallaan.

Vappu Pimiä kertoo Instagram-tilillään saaneensa vastikään Pietarissa pahan allergisen reaktion, joka sai hänen kasvonsa turpoamaan. Juontaja kertoo tilanneen ratkenneen kuitenkin nopeasti – kiitos hänen neuvokkaiden ystäviensä.

VIDEO: Vappu Pimiä sekoaa sanoissaan – koomikko Ali Jahangiri rientää apuun

– Syötiin juuri aamiaista ihanassa ravintolassa. Nähtävästi todella herkullinen chia-puuro aiheutti järkyttävän allergisen reaktion. Hetkessä päänahkaa ja koko kehoa syyhysi ja joka puolelle nousi paukamia. Seuraavassa hetkessä hengitystiet alkoivat tukkeutua, huulet ja silmät turposivat, Pimiä kertoo.

– Onneksi ihanat ystäväni toimivat nopeasti, kun Marjo kaivoi laukustaan ventolinea, jotta hengitys saatiin kulkemaan. Sairaanhoitaja Niina käski siltä seisomalta apteekkiin, josta saatiin antihistamiinia avuksi. Suurin opetus kuitenkin lienee, että minun ei kannata koskea botoxiin tai mihinkään täyteaineisiin, kuva kertonee miksi, hän jatkaa.

Juontajan vuosi on työntäyteinen. Hänet syksyllä Maajussille morsian -ohjelman juontohommissa. Lisäksi Pimiä on jälleen mukana juontajana, kun tähtiloisto kuluttaa parkettia Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa.

Lue myös:

    Uusimmat