Vapaaehtoiseen paluuseen kannustetaan: Hallitus yrittää helpottaa kielteisen turvapaikkapäätösten saaneiden palautusta

Turvapaikanhakijoiden palautuksia yritetään helpottaa 2:11

Euroopan muuttoliikenneverkoston tuoreen raportin mukaan Suomesta ongelmallisimpia ovat palautukset Irakiin, Somaliaan ja Afganistaniin. Nämä maat saattavat kieltäytyä vastaanottamasta henkilöitä, jotka eivät palaa omasta tahdostaan. Hallitus pohtiikin nyt keinoja vapaaehtoisen paluun edistämiseksi.

Valtaosa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista palaa kotimaahansa vapaaehtoisesti. Esimerkiksi Irakiin on palanneita on jo paljon. Suomessa viime aikoina tehdyistä turvapaikkapäätöksistä lähes 40 prosenttia on ollut kielteisiä.

– Suurin osa palaa vapaaehtoisesti joko avustetun vapaaehtoisen paluun ohjelmassa tai vapaaehtoisesti poliisin järjestämän paluun kautta tai ihan omatoimisestikin. Tämmöiset pakotetut paluut ovat pieni vähemmistö, kertoo, ylitarkastaja Suvi Tiainen Maahanmuuttovirastosta (Migri).

Takaisinottosopimuksista neuvotellaan

Ongelmia ilmenee, jos vastaanottajamaan kanssa ei ole tehty takaisinottosopimusta. Silloin maat voivat kieltäytyä vastaanottamasta vastentahtoisesti palaavia kansalaisiaan. Tällaisia maita ovat Irak, Somalia ja Afganistan, joista myös suuri osa Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista on peräisin. Sopimuksia yritetään nyt saada aikaan.

– Vaiheessa ollaan, mutta tavoite on, että tämän syksyn aikana saataisiin näitä sopimuksia tehtyä. Olen aika luottavaisin mielin, mutta tietysti kaikkea voi sattua, arvioi sisäministeri Paula Risikko (Kok.).

Kielteiset turvapaikkapäätökset lisääntyvät 1:54

Kielteisten päätösten määrä kasvaa

Hallitus pyrkii siihen, että mahdollisimman moni palaisi vapaaehtoisesti. Kielteisen päätöksen saaneiden määrän odotetaan kasvavan huomattavasti, kun ruuhkaantuneet hakemukset saadaan käsiteltyä. Pelkona on, että Suomeen syntyy suuri uusi laittomasti maassa oleskelevien ryhmä ja sitä yritetään nyt kaikin keinoin estää.

– Maahanmuuttoministeriryhmässä on juuri tällä viikolla päätetty tällaisesta tarkemmasta toimintasuunnitelmasta, että sellainen tehdään nyt tämän syksyn aikana. Kaikki ministeriöt ovat sitten mukana tässä varmasti. Pohdimme erilaisia vaihtoehtoja, millä voitaisiin tukea vapaaehtoista paluuta, sanoo Risikko.

– Ihan keskeistä on oikean faktapohjaisen tiedon tarjoaminen kielteisen päätöksen saaneille siitä, mitkä ovat paluun mahdollisuudet ja toisaalta oikean tiedon tarjoaminen siitä, mitä Suomessa tarkoittaa eläminen yhteiskunnan ulkopuolella, pohtii Suvi Tiainen.

Laittomasti maassa oleskelevia lisää 

Tänään Euroopan muuttoliikeverkoston (EMN) järjestämään palautusseminaariin Helsingissä osallistunut hollantilaisprofessori uskoo, että laittomasti maassa oleskelevien määrän kasvu on väistämätöntä ja siihen kannattaa varautua.

– Sitä tuskin voi välttää. Meidän täytyy hyväksyä se ainakin jossain laajuudessa, toteaa Rotterdamin yliopiston professori Arjen Leerkes.

Hollantilaistutkimuksen mukaan kielteisen päätöksen saaneiden halu lähteä maasta vapaaehtoisesti kasvaa, jos he kokevat turvapaikkakäsittelyn reiluksi ja oikeudenmukaiseksi.

– Jos ihmiset kokevat, että heitä kohdellaan reilusti, he saattavat olla halukkaampia harkitsemaan paluuta, huomauttaa Leerkes.

Tärkeintä turvapaikanhakijoille on turva ja luottamus ihmisiin 2:13

Lue myös:

    Uusimmat