Vantaan kaupungille 800 000 euron uhkasakot lastensuojelun henkilöstövajeen vuoksi – lapsia jonottaa lastensuojelun palveluihin

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) on määrännyt 800  000 euron sakon uhalla Vantaan kaupungin huolehtimaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden riittävyydestä.

Kaupungin on 23. joulukuuta mennessä huolehdittava muun muassa siitä, että lasten asioista vastaavilla sosiaalityöntekijöillä on korkeintaan 35 lasta asiakkaanaan ja että kaikille lastensuojelupalveluja tarvitseville lapsille on nimetty heidän asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä.

Lastensuojelulain mukaan lapsen asioista vastaavalla lastensuojelun sosiaalityöntekijällä saa olla enintään 35 lasta asiakkaanaan.

Samassa päätöksessä avi antoi huomautuksen Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalle. Avi katsoi kaupungin laiminlyöneen velvollisuutensa huolehtia siitä, että lapsiperheiden sosiaalityön yksikön käytettävissä on riittävästi sosiaalihuollon ammattihenkilöitä lakisääteisten palvelujen järjestämiseksi.

Vantaan kaupungin tulee toimittaa aluehallintovirastolle selvitys tilanteesta ja tehdyistä toimenpiteistä viimeistään 30. joulukuuta.

Toimet syyniin jo alkuvuodesta

Aluehallintovirasto otti Vantaan kaupungin lapsiperheiden sosiaalityön ja lastensuojelun valvontaansa tämän vuoden tammikuussa. Syynä olivat sosiaalityöntekijöiden määrän riittämättömyyttä koskeneet epäkohtailmoitukset.

Ilmoituksissa tuotiin muun muassa esille, että lapsia jonottaa lastensuojelun palveluihin.

Vantaan kaupungin antaman selityksen mukaan perhe- ja sosiaalipalveluissa olisi riittävästi sosiaalityöntekijän virkoja, mutta niitä ei ole saatu täytettyä. Selityksen mukaan sosiaalityöntekijäkohtainen asiakasmäärä oli heinäkuussa 2022 myös kohtuullisempi kuin alkuvuonna.

Avi on antanut Vantaan lastensuojelua koskevia huomautuksia aiemminkin, viimeksi tammikuussa 2022. Tuolloin syynä olivat lastensuojelulaissa säädettyjen määräaikojen noudattamisen laiminlyönnit.

Lue myös:

    Uusimmat