Avi: Jyväskyläläisen hoitoyksikön toiminnassa merkittäviä puutteita

Jyväskylän kaupungin lyhytaikaishoidon yksikkö Akseli ja Elinan toiminnassa on ilmennyt vakavia puutteita. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston (avi) tekemän selvityksen mukaan yksikössä havaitut epäkohdat ovat aiheuttaneet asiakasturvallisuuden vaarantumista. Avin mukaan Akseli ja Elinan henkilöstön osaaminen on ollut puutteellista eikä riskinhallintaa ja omavalvontaa ole toteutettu asianmukaisesti.

Aluehallintovirasto antoi asiasta huomautuksen Jyväskylä kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnalle ja määräsi kaupungin turvaamaan yksikön hoidon laadun ja turvallisuuden. Lisäksi myös yksikön palveluesihenkilö sai huomautuksen.

Avi määräsi Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan huolehtimaan siitä, että yksikön hoitohenkilökunnan määrä yöaikaan nostetaan tarvetta vastaavalle tasolle vuoden loppuun mennessä. Yksikön turvallisuutta on vahvistettava myös ovihälyttimien ja liiketunnistimien välittömällä käyttöönotolla.

Valvonta aloitettiin asiakaspalautteen perusteella

Akseli ja Elina on ollut avin valvonnassa toukokuusta lähtien. Valvonta aloitettiin Jyväskylän kaupungin valvontakoordinaattorien tekemän yhteydenoton perusteella. Valvontakoordinaattorit olivat käsitelleet yksiköstä saatua asiakaspalautetta, jonka pohjalta tehdyssä selvityksessä epäkohdat ilmenivät. Lisäksi yksikössä hoidossa olleen läheinen oli ottanut suoraan yhteyttä aluehallintovirastoon väärin toteutetusta lääkehoidosta.

Jyväskylän kaupungin verkkosivujen mukaan Akseli ja Elinan asiakkaat ovat pääsääntöisesti omaishoitajan avulla omassa kodissaan asuvia, jotka tulevat yksikköön lyhytaikaisesti omaishoitajan vapaiden ajaksi.

Lue myös:

    Uusimmat