Vantaan hyvät tulokset innostavat kuntia – ilmainen ehkäisy nuorille yleistyy: "Määrä näyttää lisääntyvän joka viikko"

Maksuton ehkäisy voisi olla nuorille saatavilla, jos kunnat eivät jarruttelisi 2:08
Video: Maksuttoman ehkäisyn tilanne viime syksynä

Yhä useampi kunta tarjoaa nuorille ilmaista ehkäisyä. Noin 60 kunnassa nuoret saavat maksutta sekä lyhytaikaisia ehkäisyvälineitä että pitkävaikutteista ehkäisyä kuten kierukoita ja kapseleita.

Lisäksi noin 30 kuntaa tarjoaa maksutonta ehkäisyä, mutta rajatulla valikoimalla ja osa alle puolen vuoden ajan.

– Mukaan tulevien kuntien määrä näyttää lisääntyvän joka viikko. Varsinkin isot kunnat ovat aktiivisia. Viimeksi Oulu päätti tarjota nuorille maksutonta ehkäisyä vapusta alkaen, kertoo Women's Healthcare liiketoimintayksikön johtaja Anja-Leena Leppänen lääkeyhtiö Bayerilta.

Väestöliiton kanssa yhteistyötä tekevä yhtiö päivittää verkkoon tietoja maksuttomasta ehkäisystä Suomessa. Oman kuntansa tilanteen voi tarkastaa kartasta, joka löytyy sivustolta sexfoni.fi.

Väestöliitto ja THL ovat jo vuosia kannattaneet nuorten maksutonta ehkäisyä. Leppänen arvelee, että kuntia ovat nyt osaltaan innostaneet toimiin Vantaan hyvät tulokset. Siellä naiset ovat saaneet ensimmäisen kierukan tai kapselin ilmaiseksi vuodesta 2013 lähtien. Nykyisin alle 20-vuotiaat saavat myös kaiken ehkäisyn ja 20–24-vuotiaat pitkävaikutteisen ehkäisyn maksutta.

Frida Gyllenbergin tutkimuksen mukaan Vantaalla alle 20-vuotiailla abortit vähenivät kolmessa vuodessa 36 prosenttia. Erityisesti ilmaisuus ja pitkäaikaisuus ovat yhdistelmä, joka vähentää tehokkaasti keskeytyksiä.

– Gyllenbergin väitöstutkimuksesta selviää, että vaikka pitkäaikaisen ehkäisyn tarjoaminen on kunnalle kalliimpi kertakustannus, siitä koituu kuitenkin säästöjä jo aborttien vähenemisen takia.

Nuorille maksuttomuus on tärkeää, sillä esimerkiksi kierukan kustannukset kirpaisevat opiskelijabudjetissa.

Suomessa ehkäisyvalmisteista ei saa Kela-korvausta toisin kuin monessa muussa Euroopan maassa, jossa niiden hankintaa tuetaan.

Kuntien välillä on eroja ilmaisehkäisyn ikärajojen ja valikoiman suhteen. Maksutonta ehkäisyä laajalla valikoimalla tarjoavat esimerkiksi Helsinki, Jyväskylä, Tampere ja Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite.

Lue myös:

    Uusimmat