Vantaan eilistä tulipalokuolemaa tutkitaan tappona – poliisi ottanut yhden kiinni naisen kuolemaan liittyen

Poliisi tutkii eilistä Vantaan Maauunintiellä tapahtunutta tulipaloa rikoksena, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitos. Paikalla on poliisin mukaan tapahtunut mahdollisesti henkirikos.

– Meidän tutkimustemme mukaan palopaikalta löytyi viitteitä siitä, että palo olisi tahallaan sytytetty, tapauksen rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Rauno Jämsä kertoo.

Palossa menehtyi 30–40-vuotias nainen.

Kiinniotettua kuulustellaan taposta epäiltynä

Poliisi otti viime yönä kiinni yhden miehen tapahtuneeseen liittyen. Henkilöllä epäillään olevan osuutta asiaan. Miestä tullaan kuulustelemaan tänään puolenpäivän jälkeen.

– Häntä tullaan kuulustelemaan nimikkeillä tappo ja tuhotyö, Jämsä kertoo.

Jämsä ei tarkemmin ota kantaa rikoksen epäiltyyn tekotapaan.

STT:n mukaan mies otettiin kiinni kotoaan muualta pääkaupunkiseudulta. Epäillyn suhteesta palossa kuolleeseen naiseen ei ole tietoa.

Yhteyttä autopaloihin selvitetään

Pelastuslaitokselta kerrottiin eilen, että kerrostalon rappu oli viranomaisten saapuessa savun vallassa, eikä asunnosta hengettömänä löydetyn naisen hyväksi ollut enää mitään tehtävissä.

Vantaalla Maauunintiellä sijaitseva kerrostaloasunto tuhoutui palossa. Myöhemmin lauantai-iltana saman kerrostalon pihassa paloi kaksi henkilöautoa. Päivystävä palomestari kertoi lauantaina STT:lle, että autot sytytettiin tahallaan.

Jämsän mukaan tällä hetkellä selvitetään, onko asuntopalolla ja autojen polttamisella yhteyksiä.

Lue myös:

    Uusimmat