Vanhasta kasarmitalosta asuntoja

Iäkkään suojelukohteen kunnostaminen on edellyttänyt hyvin tarkan kuntokartoituksen. Alussa keskityttiin purkutöihin ja rakennuksen tyhjentämiseen vanhoista eristemassoista. Tätä tavaraa nousi kaikkiaan noin 300 kuutiometriä, kaatopaikalle kuljetettiin 40 vaihtolavallista. Ulospäin näkyvimmät muutokset ovat uusi peltikatto, maalipinta ja kattolyhdyt.

Ensimmäiset perheet ovat nyt muuttaneet uuteen kotiinsa. Anu Vuorinen ja Jari Hautala viihtyvät hyvin; minkäänlaisia ongelmia ei ole ilmennyt. Uudessa kodissa on helppo rentoutua ja muistella ajoittain hektistäkin remonttia hymyssä suin: "Haastavin yksittäinen kohta oli ehkä seinien rappaukset", Hautala miettii. "Seinät olivat aika vinot, työ tehtiin käsin ja materiaalia kului paljon." Yksittäisiä viivästyksiä tuli tietysti useitakin, kun oma leipätyö oli hoidettava. "Tämä oli kuitenkin harrastus", Hautala muistuttaa.

Hyvä esimerkki paneutuneesta harrastamisesta on esimerkiksi keittiö, joka on tehty näyttävästi vanhan kaavan mukaan. Erikoistyönä valmistetut vetimet ja saranat noudattelevat vanhaa mallia ja kaappien ovet on maalattu siveltimellä: "Pinnassa pitää näkyä harjaksen jälki - eihän kiiltävä peilipinta olisi sopinut tänne ollenkaan!"

Huonetilat ovat sen aikaisen tyylin mukaan aivan huikea korkeat. Koska vaatekomeroiden haluttiin käyttävän hyväksi koko seinän korkeuden, tarvittiin erikoisratkaisuja. Rungot teetettiin, ovien panelointi tehtiin käsityönä paikan päällä. Myös kaikki listat on tehty erityistilauksena,

Niin hauskaa kuin sisustuslehtien lukeminen onkin, välillä se on työllistänyt uupumukseen asti. Nyt on varaa jo hengähtää. Aikatauluja ei ole haluttu suunnitella liian kireiksi vaan suunnitelmien annetaan hautua rauhassa. "Nyt on niin kiva kun perhe on kasassa", Vuorinen sanoo. "Jossain vaiheessa piti olla päivät töissä ja illat täällä - ja siinä välissä on ehtinyt tullut kaksi lastakin..."

Omintakeinen ideointi ja suunnittelu näkyvät kauniisti myös Siru Räisänen ja Klaus Nikon asunnossa. "Pääasiassa ne ovat kaikki Klausin ideoimia", Räisänen sanoo. "Minun tehtäväni on ollut pääasiassa karsia niistä hurjimmat".

Nikko huomauttaa tosin, että loppusilaus on tehty yhdessä: "Onhan tässä ollut aikaa miettiä viitisen vuotta". Kovimmaksi yksittäiseksi hommaksi hän nimeää heti rappusten alapuolen teon: "Siinä tuli tikkejäkin!". Koska yllätysten mahdollisuuteen oli varauduttu, niitä ei oikeastaan tullut: "Kyllä tästä tuli jotakuinkin sen näköinen kuin alussa kuviteltiin".

Myös Räisänen ja Nikko muistavat hankkeen haastavimpana osana sen läpiviemisen kokonaisuudessaan: "Se jaksaminen ja tuleminen tänne aina, joka päivä töiden jälkeen, joka viikonloppu... piti koettaa torjua se ajatus, että tämä ei kyllä valmistu ikinä. Hikiset työt siinä olivat oikeastaan helpoimpia!".

(JKA 13.12.2007)