Vanhasesta keskustan presidenttiehdokas – haastajia ei ilmoittautunut

Matti Vanhanen on ainoa keskustan presidenttiehdokkaaksi ilmoittautunut. Piirijärjestöillä oli mahdollisuus tehdä ehdotuksia presidenttiehdokkaaksi tälle päivälle asetettuun takarajaan mennessä, mutta ehdotuksia ei ole saapunut. 

– Piirikokouksia ei ole nähdäkseni järjestetty. Niinpä keskustan puoluehallitus voi linjata huomenna, että esivaalia keskustan presidenttiehdokkaasta ei tarvitse järjestää, kertoo keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen.

Virallisesti vasta puoluekokous asettaa presidenttiehdokkaan, joten Matti Vanhanen nimitetään kesäkuussa puoluekokouksessa Seinäjoella ehdokkaaksi vuoden 2018 presidentinvaaleihin.

– Puoluekokouksessa on yhä mahdollisuus tehdä ehdotus presidenttiehdokkaaksi, mikäli siihen on henkilön suostumus, Laaninen toteaa.

Keskusta on presidentinvaalissa liikkeellä etuajassa, sillä muut puolueet päättävät ehdokkaistaan vasta ensi vuonna.

Lue myös:

    Uusimmat