Vanhanen Airiston Helmestä: Jos kansalliseen turvallisuuteen liittyviä rikoksia on, ne saadaan selville

Näin Airiston Helmen omistamat alueet ovat muuttuneet 1:30

Lukuisat kiinteistöjen omistajanvaihdokset ulkomaalaisten käsiin merkittävissä kohteissa eivät ole jääneet huomaamatta viranomaisilta, vahvistaa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.).

Vanhanen sanoo, että ei voi nykyasemassaan ottaa kantaa Airiston Helmi -yhtiön kaltaisiin yksittäisiin toimijoihin tai kiinteistöihin, mutta suostuu puhumaan asiasta yleisemmällä tasolla.

–  Sen voin vahvistaa jo omalta pääministerikaudeltani, että pitkään on seurattu maakauppojen kautta tapahtuvaa omistusten vaihdosta. Viranomaisella on velvollisuus tällaiseen seurantaan, ja sitä on tehty.

Materiaalin tutkimiseen menee vielä kuukausia

Ulkoasiainvaliokunnan kuultavina olivat tänään suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari ja sotilastiedustelun edustaja pääesikunnasta.

Vanhasen mukaan valiokunta ei saanut Airiston Helmestä mitään sellaista tietoa, jota ei olisi virallisesti julkisuudessa esitetty.

Vanhanen arvioi, että mahdolliset kansalliseen turvallisuuteen liittyvät rikosepäilyt tulisivat julki ehkä vasta kuukausien päästä, jos talousrikostutkinnan yhteydessä takavarikoidusta materiaalista löytyisi tällaista materiaalia.

–  Hyvä puoli tässä on se, että yksi kohde on hyvin tarkkaan tutkittu. Jos tutkinnassa ilmenee, että kansalliseen turvallisuuteen liittyviin epäilyihin tulisi jotain faktapohjaa, se tulee ilmi.

Ei voi kertoa ulkomaalaisten omistuksesta merkityksellisissä kohteissa

Vanhanen sanoo, että ei voi kertoa kokonaismäärää merkittävistä kohteista, jotka ovat siirtyneet ulkomaalaisten käsiin.

–  Meillä on käsitys lukumääräluokasta, mutta minulla ei ole oikeutta sanoa sitä. Voisin sanoa niin, että kun ulkomaalaisten omistuksessa on tuhansia ja taas tuhansia kiinteistöjä, jonkinlainen joukko osuu automaattisesti maantieteellisesti lähelle kansallisen turvallisuuden kannalta merkityksellisiä kohteita. Joukko on kuitenkin hyvin rajallinen verrattuna kokonaismäärään.

–  Puolustusvoimat on luonnollisesti tällaista kartoitusta tehnyt. Se ei suinkaan tarkoita, että näitä kaikkia kohteita epäiltäisiin. Mutta ne ovat tiedossa.

Valiokunnassa tehtiin Vanhasen mukaan vaiteliaisuuspäätös koko kuulemiseen liittyen.

–  Tehtiin kategorinen päätös, että kaikki heidän kertomansa on vaiteliaisuuden piirissä.

Lue myös:

    Uusimmat