Vangiksi joutunut kertoo Syyrian järkyttävistä kidutuksista: Mies revittiin kahtia edessäni

Britanniassa syntynyt, mutta Syyriassa kasvanut ”Farah” joutui Syyrian hallinnon joukkojen pidättämäksi viime vuonna. Naista syytettiin hallinnon vastustamisesta. Vangitsemista seurasi yli kuukauden kestänyt kidutus, josta nainen syyttää Syyrian presidentti Bashar al-Assadia.

Farah kertoo vankilan järkyttävistä tapahtumista BBC:n haastattelussa. (Varoitus, kertomus voi järkyttää herkimpiä).

– Ensimmäinen asia, jonka näin... kaikki miehet oli nostettu roikkumaan, jotkut heistä valuivat verta selästään tai jaloistaan. He vain huusivat, se oli todella pelottavaa.

Farah pistettiin pimeään ja kylmään huoneeseen noin 12 muun naisen kanssa. Kuulusteluiden aikana häntä hakattiin.

– He lyövät sinua ja sitten kysyvät kysymyksen, jos et vastaa, he lyövät lisää. Lopulta olet turta – ja he näkevät ettei sinuun enää satu – joten silloin he vievät sinut, kaatavat vettä päällesi – ja tekevät sen uudelleen toiste.

Kerran Farahia kidutettiin sähköllä.

– Pyörryin, joten en tuntenut kipua kuten silloin kun minua lyötiin.

Hän toteaa kuitenkin muistavansa elävästi pelon ennen kidutusta.

Yksi Farahin sellitovereista kertoi joutuneensa raiskatuksi. Farahia itseään ei raiskattu, mutta uhkailtiin sillä.

– Eikä pelkästään raiskauksella, vaan joukkoraiskauksella.

Järjestö: 65 000 kadonnut hallinnon kynsissä

Farah uskoo välttyneensä pahemmalta kohtalolta, koska hänellä oli Syyrian kansalaisuuden lisäksi Britannian kansalaisuus.

Fyysisen pahoinpitelyn lisäksi häntä kidutettiin kuitenkin myös psyykkisesti. Joskus häntä uhkailtiin sillä, että hänen pieni poikansa tuodaan vankilaan.

– Tulin hulluksi, kun he sanoivat niin. Se oli vaikeinta... He tiesivät siellä, ketkä olivat sinulle läheisimpiä – he tietävät kaiken.

Farah joutui todistamaan vankilassa myös kuolemaa. Hän muistaa esimerkiksi kerran, kun vartijat kiduttivat vanhaa miestä hänen silmiensä edessä.

– Hän oli aivan edessäni ja hänelle annettiin sähköiskuja. Minun täytyi katsoa. Olen varma, että hän kuoli. Hän vain kaatui lattialle, ja he kantoivat häntä ja heittivät ulos huoneesta.

– Yhden kerran he sitoivat miehen käsistä ja jaloista. Yritin olla katsomatta, mutta joskus he pitävät kasvojasi, jotta joudut näkemään. He vetivät köysistä. Vielä nytkin muistan, kuinka hän huusi, ja sitten yhtäkkiä en kuullut enää mitään.

Amnesty Internationalin viime kuussa julkaistun raportin mukaan kidutukset ja teloitukset Syyrian vankiloissa ovat mielivaltaisia. Syyrialainen ihmisoikeusjärjestö arvioi, että noin 65 000 ihmistä on kadonnut hallinnon käsiin jouduttuaan maaliskuun 2011 ja elokuun 2015 välillä. Syyrian hallinto on kieltänyt väitteet.

Vartijat turruttavat itseään pillereillä

Farahin mukaan vankiloiden henkilökunta ei ollut aina väkivaltaista.

– Kun etsivät ovat siellä, kukaan ei voi auttaa sinua. Mutta kuulustelujen jälkeen he antavat sinulle lääkkeitä ja ruokaa.

Yhtenä iltana vartija aloitti keskustelun Farahin kanssa.

– Sanoin hänelle: ”Kuinka normaali ihminen voi tehdä sitä, mitä sinä teet meille?”. Hän avasi laatikon ja otti esiin pillereitä ja sanoi, että näiden ansioista, nämä auttavat... Hän alkoi kertoa minulle: ”Sinä luulet olevasi vankilassa? Minä olen vankilassa. Olen ollut täällä neljä vuotta hakkaamassa ihmisiä.

Farah vapautettiin 36 päivän jälkeen. Nainen ei tiedä syytä vapauttamiseensa. Hän lähti Syyriasta ja tuli Britanniaan.

Kidutuksestaan nainen syyttää presidentti al-Assadia. Farahin mukaan Assadista eroon pääseminen olisikin tärkeämpää kuin iskut Isisiä vastaan.

– Kun sanomme, että haluamme eroon Assadista, se ei tarkoita että kannatamme Isisiä tai että olisimme tyytyväisiä sen toimiin. Tietyllä tavalla ne ovat yhtä pahoja, tappavat vain eri tavalla.

– Assad toi Isisin Syyriaan kaikella tappamisellaan ja tuhollaan. Meidän on päästävä eroon Assadista, sitten voimme hankkiutua eroon Isisistä.

 

Lue myös:

    Uusimmat