Valtteri Bottas tehnyt kovaa töitä Portugalin ongelmien paikantamiseksi: "En todellakaan anna periksi"

Rikkonaisten kisojen ja yllättävien ongelmien jälkeen Valtteri Bottas toivoo saavansa Barcelonasta viimein ehjän F1-kisaviikonlopun.

Bottas sai uuteen kauteen heikon alun, kun aika-ajot jättivät Bahrainissa ja Imolassa paljon toivomisen varaa. Imolassa kisa päättyi kolariin, ja viime viikonloppuna Portugalissa useat ongelmat värittivät suomalaisen kisaa.

Barcelonaan tultaessa ero MM-sarjaa johtavaan Mercedeksen tallikaveriin Lewis Hamiltoniin on venynyt jo 37 pisteeseen. Portugalissa pahasti piippuun jäänyt kisavauhti aiheutti lyhyen kisatauon ajaksi paljon pohdittavaaa.

– Teimme siitä hyvän analyysin. Se oli minulle henkilökohtaisesti jälleen kerran kisa, joka ei mennyt ihan putkeen eikä ollut ongelmaton. Nyt on tärkeintä saada puhdas viikonloppu, varsinkin sunnuntaina, jotta voin taistella voitosta, Bottas kertoi torstaina Barcelonassa.

Portugalin GP:n varikkokäynnin jälkeen ilmennyt anturivika oli yksi ihmetyksen aiheista, mutta Bottas on itse keskittänyt enemmän huomiota kisan alun tapahtumiin.

– Ensimmäinen stinttini keskikovilla renkailla ei ollut tarpeeksi nopea voitosta taistelemiseen, mutta toinen oli, joten huomioni on oikeastaan siinä, Bottas analysoi.

– Meillä oli varikkostoppien kanssa aika monia ongelmia. Menetimme aika paljon aikaa, ja sitten minulla oli tietysti sensorivika, joka ei toivottavasti tulee enää koskaan takaisin. Emme ole täydellisiä, mutta kaiken kaikkiaan olemme saaneet vahvan alun. Aina voi kuitenkin tehdä asioita paremmin.

Portugalista jäi käteen myös kauden ensimmäinen paalupaikka viimein nappiin menneen aika-ajon jälkeen.

– Kahdessa ensimmäisessä kisassa suurin ongelma olivat aika-ajot. Nyt puuttui vauhtia kisasta, ja olen keskittynyt sen ymmärtämiseen. Muuten suorituskyky on kunnossa.

– Uskon siihen kyllä kovasti, että kova työ jossain vaiheessa palkitaan. En todellakaan anna periksi, Bottas lupasi.

Lue myös:

    Uusimmat