Valtteri Bottas paransi sijoitustaan Tunturirallissa – päätöspäivään kärkiviisikossa

F1-tähti Valtteri Bottas on viidentenä Rovaniemellä viikonloppuna ajettavassa SM-sarjan Tunturirallissa ensimmäisen kisapäivän jälkeen.

Bottas on ajanut kisassa nousujohteisesti M Sportin Ford Fiestalla. Ensimmäisellä Aittajärven erikoiskokeella Bottas revitteli kahdeksanneksi, ja hän nousi siitä yhden pykälän kerrallaan seuraavilla kolmella erikoiskokeella. Bottas on kärkeä reilun minuutin perässä.

- Siihen nähden, että tämä oli ensimmäinen rallipäivä urallani, niin kivasti on mennyt. Pääasia tässä on kuitenkin nauttia. Aloitettiin aika rauhassa ilman turhia riskejä ja totuteltiin siihen, miltä nuo pätkät WRC-autolla tuntuu, Bottas sanoi.

Skodan kalustolla ajava Mika Salo lähtee päätöspäivään kokonaistilanteessa 11. sijalla. 

Avauspäivän jälkeen kisaa johtaa Emil Lindholm.  Lindholm totesi tiedotteessaan, että rallin avauspäivä ensimmäistä erikoiskoetta sujuivat päivän viimeistä yleisöerikoiskoetta lukuun ottamatta suunnitelmien mukaisesti.

- Pyörähdimme viimeisessä mutkassa ja menetimme puoli minuuttia, Lindholm totesi yötauolle saavuttuaan.

Päätöspäivän ohjelmassa on viisi pitkää erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 141,71 km. Rallin maaliin Rovaniemen Lordiaukiolle ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan alkuillasta noin klo 18.50.

Arctic Lapland-rallin tilanne avauspäivän (5/10 EK) jälkeen:

1. Emil Lindholm  Volkswagen Polo GTI R5 50.21,9
2. Teemu Asunmaa Skoda Fabia R5 +33,0
3. Juha Salo   Skoda Fabia R5 +41,0
4. Henrik Pietarinen  Skoda Fabia R5 +1.14,9
5. Valtteri Bottas   Ford Fiesta RS WRC +1.24,1
...
11. Mika Salo Skoda Fabia R5 +6.29,9

Kisan aikataulu

Perjantai 25.1.
12.43: EK1 Aittajärvi, 24,18 km
13.56: EK2 Mäntyvaara 1, 3,50 km
16.09: EK3 Kaihuavaara, 28,20 km
17.57: EK4 Siikakämä, 42,69 km
19.50: EK5 Mäntyvaara 2, 3,50 km
Perjantaina ajettu matka 102,07 km

Lauantai 26.1.
08.33: EK6 Hautavaara, 32,00 km
10.06: EK7 Sarriojärvi, 33,18 km
12.09: EK8 Mäntyvaara 3, 3,50 km  
14.12: EK9 Heinunkierto, 23,27 km
16.15: EK10 Ristilampi, 49,76 km
Lauantaina ajettu matka 141,71 km
Kokonaismatka 243,78 km

Lue myös:

    Uusimmat