Valtteri Bottaksen uuden työpaikan kohtalosta kiertää ristiriitaisia tietoja – Bernie Ecclestone nostaa esiin keskeisen ongelman, jota jo Peter Sauber aikanaan tuskaili

Bottas siirrostaan Alfa Romeolle:"Asiat menivät niin kuin itse halusin"– F1-tähti kertoo MTV:lle, miten neuvottelut uuden tallin kanssa etenivät 5:18
Alfa Romeon ykköskuskina toimii tulevina vuosina Valtteri Bottas, joka kertoi syyskuussa MTV Urheilulle sopimusneuvotteluistaan sveitsiläistallin kanssa.

Puheet Alfa Romeon F1-tallin mahdollisesta siirtymisestä Michael Andrettin johtaman sijoittajaryhmän omistukseen käyvät lajipiireissä kuumina.

Omaa Andretti Autosport -tallia useissa eri autourheiluluokissa pyörittävän yhdysvaltalaisen Andrettiin kerrotaan havittelevan Alfa Romeosta 80 prosentin omistusosuutta. Auto Motor und Sport -lehden ja The Race -sivuston mukaan neuvottelut kaupoista ovat kuitenkin toistaiseksi jäissä. Saksalaislehti kertoo lähteisiinsä perustuen syyksi sen, että Andrettin mukaansa houkuttelemat sijoittajat ovat kauhuissaan siitä, että kauppoja varten tulisi saada kokoon jopa 600 miljoonaa euroa.

– 350 miljoonan euron kauppasumman lisäksi heidän pitäisi saada pankkitakaus ylimääräisille 250 miljoonalle eurolle. Tällä varmistettaisiin tallin toiminta seuraaviksi viideksi vuodeksi, Auto Motor und Sport kirjoittaa.

Nämä tiedot ovat hyvin erilaisia kuin ex-kuski Ralf Schumacherin lausunnot viikonloppuna Saksan Sky-kanavalla.

– Tätä ei ole vielä virallisesti vahvistettu, mutta 80 prosenttia tallista on myyty Andrettille. Herra (Finn) Rausing pitää itsellään 20 prosenttia, Schumacher sanoi GP Blog -sivuston mukaan.

F1-sarjan kaupalliset oikeudet vuoteen 2017 saakka omistanut Bernie Ecclestone on puolestaan täysin eri mieltä. Hän ei usko, että kaupat koskaan toteutuvat.

– Sveitsi ei ole ulkomaalaisille optimaalinen sijainti. Tallin tehdas on mahtava, ja siellä on oma tuulitunneli, mutta britit eivät viihdy siellä. He jatkavat varsin nopeasti muualle henkilökohtaisten syiden takia, Ecclestone sanoo sveitsiläisen Blick-lehden konkaritoimittajalle Roger Benoit'lle.

Lausunnollaan Ecclestone viittaa siihen, että F1 on voimakkaasti keskittynyt Britteinsaarille, missä pitää majaansa peräti seitsemän kaikkiaan kymmenestä F1-tallista. Myös keskeisimmät lajitoimijat ovat enimmäkseen brittejä.

Benoit kertoo Blickin jutussa Alfa Romeon, aiemmin Sauberina tunnetun tallin perustaneen Peter Sauberin tuskailleen tämän tästä sitä, että Sveitsiin muuttaminen ei milloinkaan innostunut lajin huippuinsinöörejä, varsinkaan, kun eläminen maassa on niin kallista.

Lue myös:

    Uusimmat