Mainos

Valtteri Bottakselle uran ensimmäinen F1-voitto!

Valtteri Bottas otti uransa ensimmäisen F1-osakilpailuvoiton sunnuntaina Venäjän Sotshissa. Hän joutui viimeisillä kierroksilla hirvittävään voittotaisteluun.

Kisan kakkoseksi sijoittunut Sebastian Vettel ajoi Bottaksen etumatkan viimeisillä 15 kierroksella minimiin ja hyökkäsi viimeisten kolmen kierroksen ajan täydellä höyryllä Bottaksen kimppuun.

Mahtavan suomalaispäivän täydensi Ferrarin Kimi Räikkönen, joka oli kisassa kolmas. Palkintosija oli Räikköselle kauden ensimmäinen. Bottas on puolestaan ollut tämän kauden neljässä kisassa kolmesti palkintopallilla, hän oli kolmas Australiassa ja Bahrainissa.

Uransa 81. kisan ajaneesta Bottaksesta tuli viides suomalainen F1-osakilpailuvoittaja. Häntä ennen voittoon ovat ajaneet Keke Rosberg (5 voittoa), Mika Häkkinen (20), Räikkönen (20) ja Heikki Kovalainen (1). Viimeksi suomalainen on juhlinut voittoa neljä vuotta sitten, kun Räikkönen voitti Australian GP:n. Kaikkiaan F1-sarja on nähnyt 107 eri osakilpailuvoittajaa.

Katsomo-video ei ole saatavilla


Bottas sai kilpailuun häikäisevän lähdön. Hän pamautti kolmosruudusta heti Räikkösen ohi ja puristi pitkän pääsuoran turvin myös paalupaikalta lähteneen Vettelin edelle. Räikkönen oli alussa pulassa myös Lewis Hamiltonin kanssa, mutta sai pidettyä britin takanaan ja otti kolmannen sijan.

Haasin Romain Grosjean ja Renault'n Jolyon Palmer kolaroivat toisessa mutkassa, mikä toi turva-auton radalle. Turva-auton poistuttua Bottas puristi kärjessä todella kovaa ja repi nopeasti viiden sekuntin eron Vetteliin.

Hamiltonilla oli autossa ongelmia, hänen voimantuotossaan oli katkoja ja lisäksi auto kävi ylikuumana. Hamiltonille raportoitiin 15. kierroksen kohdalla, että myös Bottaksella oli lämmön kanssa haasteita. Sen jälkeen Vettel alkoi puristamaan tiukasti ja Bottas teki hänen kanssaan vuoronperään nopeimpia kierroksia.

25. kierroksella Bottas saavutti jo kierroksella ohitettavia ja Vettel kavensi eron yhtäkkiä alle kolmeen sekuntiin. Bottas ilmoitti tiimiradiossa, että hänet pitää ottaa varikolle, ettei hän menetä liikaa aikaa. Kaksi kierrosta myöhemmin Mercedes otti suomalaisen sisään ja kun Vettel jatkoi radalla 35. kierrokselle, Bottas säilytti kärkipaikkansa helposti.

Ferrari otti Räikkösen ennen Vetteliä sisään ja hän paukutti superpehmeillä renkailla huimia kierrosaikoja. Samalla Hamilton putosi Räikkösen kelkasta.

15 kierrosta ennen loppua Vettelille raportoitiin, että Bottaksella on renkaassa iso flatspot, tasainen kohta, ja saksalainen raivosi eroa umpeen kierros kierrokselta. Bottas ilmoitti tallilleen, ettei hän halua kuulla radioviestejä ja puristi mestarillisesti kohti voittoa, vaikka Vettel tulikin todella lähelle.

0:25

Räikkönen taisteli parhaansa saavuttaakseen Vettelin, mutta ei lopulta pystynyt nousemaan kakkossijataisteluun. Hamilton oli lopulta kilpailussa neljäs.

Vettel johtaa edelleen MM-sarjaa 86 pisteellään. Hamilton on hänestä 13 pistettä perässä ja Bottas nousi 63 pisteeseen, kymmenen pisteen päähän tallikaveristaan Hamiltonista. Räikkönen on neljäntenä, hänellä on kasassa 49 pistettä. Valmistajien pisteissä Bottaksen voitto nosti Mercedeksen pisteellä Ferrarin edelle.

Venäjän GP:n lopputulokset:


KuskiTalliAika/eroPisteet
1.
Valtteri Bottas
Mercedes
1.28.08,74325
2.Sebastian VettelFerrari+0,61718
3.Kimi RäikkönenFerrari+11,00015
4.Lewis HamiltonMercedes+36,32012
5.Max VerstappenRed Bull+1.00,41610
6.Sergio PerezForce India+1.26,7888
7.Esteban OconForce India+1.35,5316
8.Nico HülkenbergRenault+1.36,1884
9.Felipe MassaWilliams+1 kierros2
10.Carlos SainzToro Rosso+1 kierros1
11.Lance StrollWilliams+1 kierros0
12.Daniil KvjatToro Rosso+1 kierros0
13.Kevin MagnussenHaas+1 kierros0
14.Stoffel VandoorneMcLaren+1 kierros0
15.Marcus EricssonSauber+1 kierros0
16.Pascal WehrleinSauber+2 kierrosta0

Daniel RicciardoRed Bullkeskeytti0

Jolyon PalmerRenaultkeskeytti0

Romain GrosjeanHaaskeskeytti0

Fernando AlonsoMcLarenkeskeytti0


Kuljettajien MM-pisteet:

 

Kuski

Talli

Pisteet

1

Sebastian Vettel

Ferrari

86

2

Lewis Hamilton

Mercedes

73

3

Valtteri Bottas

Mercedes

63

4

Kimi Räikkönen

Ferrari

49

5

Max Verstappen

Red Bull

35

6

Daniel Ricciardo

Red Bull

22

7

Sergio Perez

Force India

22

8

Felipe Massa

Williams

18

9

Carlos Sainz

Toro Rosso

11

10Esteban OconForce India9
11Nico HülkenbergRenault6

12

Romain Grosjean

Haas

4

13

Kevin Magnussen

Haas

4

14Daniil KvjatToro Rosso2


Valmistajien MM-pisteet:

 

Talli

Pisteet

1.

Mercedes

136

2.

Ferrari

135

3.

Red Bull Racing Tag Heuer

57

4.

Force India Mercedes

31

5.

Williams Mercedes

18

6

Toro Rosso

13

7

Haas Ferrari

8

8

Renault

6

9

Sauber Ferrari

0

10

McLaren Honda

0

2:25

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.